1.2 Koulutuksen toteutus

Päätökset hakukohteista ja valintaperusteista valmistellaan ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintaperustesuosituksen pohjalta. Valintaperusteet julkaistaan Opintopolku.fi- palvelussa sekä Savonian portaalissa. Valintaperusteet ja arviointiperusteet on kirjoitettu hakijoiden näkökulmasta selkeiksi, luettaviksi ja ymmärrettäviksi. 

Opiskelija voi esittää hyväksiluettavaksi tutkintoon kuuluvia opintoja ja harjoittelua aikaisemmin suoritetuilla saman tasoisilla opinnoilla, harjoittelulla, työkokemuksella tai muulla tavoin hankitulla osaamisella riippumatta siitä missä osaaminen on hankittu. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT)  suunnitellaan opintojen alkaessa osaksi opiskelijan henkilökohtaista opiskelu- ja urasuunnitelmaa (HOPS). Aiemmin tai tutkinnon aikana hankittua osaamista voidaan hyväksilukea tutkintoon korvaamalla, sisällyttämällä tai AHOT-näytöllä. Opintojen hyväksilukumenettelyt ovat selkeät ja ne on ohjeistettu hyvin. Työn opinnollistaminen koetaan osin haastavana, samalla opinnollistamisen odotetaan kuitenkin yleistyvän tulevaisuudessa. 

Savonian koulutuksen arvolupauksena on tehdä yhdessä opiskelijan kanssa oppimisesta merkityksellistä. Toteutussuunnittelu perustuu määriteltyihin osaamistavoitteisiin, joiden pohjalta tehdään myös pedagogiset valinnat (opetuksen toteutustapa, käytettävät oppimisympäristöt, osaamisen arviointi). Koulutuksen personoinnilla huomioidaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet, ja vaihtoehtoisia suoritustapoja tarjotaan aina mahdollisuuksien mukaan. 

Opiskelijoiden aktiivisuutta tuetaan oppimisprosessin eri vaiheissa. Opintojakson alussa opettaja käy opiskelijoiden kanssa yhdessä läpi opintojakson toteutussuunnitelman, joka sisältää mm. kuvauksen opiskelijan roolista opintojakson toteutuksessa. Opiskelija suunnittelee opintojaan henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman avulla. Suunnitelman päivitystä tuetaan HOPS-keskusteluilla sekä sähköisillä työkaluilla (alkukartoitus, HOPS-kompassi). Opiskelija saa osaamisen kehittymisestä palautetta opettajilta, muilta opiskelijoilta ja mahdollisesti työelämältä  oppimistehtävien ja -projektien ohjaustilanteissa ja loppupalautteissa. Itse- ja vertaisarviointi ovat yleisesti käytössä. Annetun ja saadun palautteen määrää ja laatua ei kaikilta osin koeta riittävänä. Palautteen personointia etenkin verkko-opetuksessa ja suurryhmissä tulee kehittää. 

Savonian eri toimijat käyvät jatkuvaa dialogia työelämän kanssa. Työelämäläheisyys toteutuu koulutuksissa monin eri tavoin. Opiskelijoilla on käytössään työelämävastaavuudeltaan modernit TKI- ja oppimisympäristöt (mm. terveysalan simulaatiotilat, tekniikan alan suunnittelutoimisto, vesilaboratorio ja HitSavonia, matkailu- ja ravitsemisalan viiniluokka ja -baari). Oppimisympäristöinä hyödynnetään myös yhteistyökumppaneiden tiloja. Kaikkiin amk-tutkinto-ohjelmiin sisältyy pakollisena yksi tai useampia harjoittelujaksoja. Lähes kaikki opinnäytetyöt tehdään työelämätoimeksiantoina, Yamk-tutkinnoissa tehdään opinnäytetyönä  laaja kehittämishanke, jonka tavoitteena on opiskelijan organisaation ja/tai oman työn kehittäminen. Opintojaksoihin liittyvät oppimistehtävät ja projektit toteutetaan pääsääntöisesti työelämäyhteistyössä. Useissa opintojaksoissa hyödynnetään vierailevia asiantuntijoita sekä toteutetaan erimuotoisia ekskursioita.  Opettajat ylläpitävät ja kehittävät työelämäosaamistaan osallistumalla TKI- ja liiketoimintaan. 

Opiskelijoiden mahdollisuudet siirtyä tutkinto-ohjelmasta toiseen Savonian sisällä ja liikkuvuus korkeakoulujen välillä määritellään tutkintosäännössä.  Opiskelija voi siirtyä Savonian sisällä toiseen tutkinto-ohjelmaan. Päiväkoulutuksesta voi siirtyä monimuotokoulutukseen tai toisin päin. Suomenkielisestä koulutuksesta voi siirtyä englanninkieliseen tai toisin päin. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös siirto-opiskelijoita.  Opiskelijan siirtymismahdollisuuksista Savonian sisällä tutkinto-ohjelmasta toiseen tulisi tiedottaa selkeämmin. 

Savonian kokonaisvaltainen opiskelijan ohjaus sisältää neljä osa-aluetta. Ne ovat oppimisen ja opiskelun ohjaus, asiantuntijuuden kehittymisen ja urasuunnittelun ohjaus, hyvinvoinnin edistäminen ja henkilökohtainen ohjaus sekä tiedotus ja opintoneuvonta. Ohjaus toteutuu tutkinto-ohjelmiin integroituina palveluina (opinto-ohjaajat, opettajatuutorit), keskitettyinä palveluina (opiskelijapalvelut, korkeakoulukuraattorit) sekä eri verkostotoimijoiden kanssa järjestettävinä palveluina (YTHS, SAVOTTA, EOL). Keskeyttämisten syyt ja ajankohdat analysoidaan vuosittain. Tiedot käsitellään vastuupäälliköiden sekä ohjaushenkilöstön kanssa ja päätetään toimenpiteistä. Opiskelijan kokonaisvaltaisen ohjauksen sekä opiskeluhyvinvoinnin korostaminen Savonian strategiassa koetaan tärkeänä ja opiskelijalähtöisenä valintana. 

Savonia on yhdenvertainen ja turvallinen korkeakouluyhteisö. Opiskeluhyvinvointia tukevaa toimintaa suunnittelee, koordinoi ja arvioi ohjauksen ryhmä, joka laatii lukuvuosittaisen opiskeluhyvinvoinnin edistämisen toimintasuunnitelman yhdessä keskeisten toimijoiden kanssa. Koulutusaloilla toimii nimetyt opiskeluhyvinvointiryhmät. Opiskeluhyvinvointia tuetaan monin tavoin, näistä keskeisiä ovat SYKETTÄ-korkeakoululiikunta, korkeakoulukuraattoripalvelut, YTHS:n palvelut, verkostoyhteistyö seurakuntien kanssa, opiskelukykyä tukeva pienryhmätoiminta, kampuksille järjestetyt yhteisölliset kohtaamispaikat, yhteinen lukuvuoden avaustapahtuma ja kriisiapu yllättävissä tilanteissa. Opiskelijoiden yhdenvertainen kohtelu varmistetaan yhteisten Savonia-tasoisten ohjeiden ja menettelyiden avulla (opintojen mitoitus, arviointi, tenttikäytänteet, aikataulut, varhainen puuttuminen ja puheeksi ottaminen). 

Savonia on laatinut pedagogisen saavutettavuuden suunnitelman opetuksen ja oppimisen pedagogisen saavutettavuuden varmistamiseksi. Pedagogiseen saavutettavuuteen liittyvät sosiaalisen ja digitaalisen saavutettavuuden näkökulmat sekä oppimisympäristöjen turvallisuus.  

Vahvuudet Kehittämiskohteet
Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus Työn opinnollistamiskäytänteiden vahvistaminen
Opintojaksojen toteutussuunnittelu Opiskelijan henkilökohtaisen palautteen vahvistaminen
Opiskelumotivaatiota ja sitoutumista tukevat TKI-ja oppimisympäristöt Opiskelijaliikkuvuus korkeakoulun sisällä
Opiskeluhyvinvoinnin tukeminen yhdessä opiskelijakunta SAVOTTAn kanssa