2.3 Uudistumista edistävä toimintakulttuuri

Savonia kokeilualustana 

Arvojensa mukaisesti Savoniassa rohkaistaan kokeiluihin ja uudistamiseen. Savonian soveltavalle tutkimukselle on tyypillistä kokeilukulttuuri, jossa asioita testataan ja tuloksia halutaan nopealla aikajänteellä. Johtamisella ja resurssoinnilla tuetaan erilaisia kokeiluja ja niitä seurataan ja arvioidaan toiminnanohjausjärjestelmän mukaisesti. 

Esimerkkejä: 

  • Tulevaisuuskatsausten toimintamallin kokeilut tukemassa henkilöstön osallistamisen kehittämistä ja hyvien käytänteiden jakamista. 
  • CodeAcademy koulutusympäristö, jolla vastattiin nopeasti yritysten osaamistarpeeseen.  Tähän mennessä on koulutettu 72 ammattilaista työelämään.  
  • Korona-aikana luotiin Ely-keskuksen ja yritysten kanssa kesäksi 2020 noin 60 harjoittelupaikkaa eri alojen opiskelijoille (Summer Boost-toimintamalli) tukemaan opiskelijoiden opintojen etenemistä.  
  • Opiskeluhyvinvoinnin tukemiseen Savonia kehitti korkeakoulukurattorimallin (2019), joka on kokeilun jälkeen laajentunut tukemaan kokonaisvaltaista opiskelijan ohjausta. 

Yhteisöllinen toimintakulttuuri 

Savonian organisaatiomalli pohjautuu eri tulosyksiköiden ja koulutusalojen yhteistyöhön ja resurssien ristiinkäyttöön. Savonia integroi opetuksen ja TKI-työn toisiinsa.  Opettajat toimivat TKI-työssä ja vuorostaan TKI-asiantuntijat jakavat tietoaan koulutuksessa.  Savonia-tasoiset kehittämisryhmät toimivat monialaisesti.  Osa korkeakoulupalveluista kytkettiin organisaatiouudistuksessa osaksi tulosyksikköjä, jolla varmistettiin tiiviimpi vuoropuhelu ja osaamisen jakaminen. Erityisesti jatkuvan oppimisen, Master Schoolin ja kansainvälisten tutkinto-ohjelmien monialaiset tiimit on muodostettu tukemaan Savonian osaamisen laajamittaista hyödyntämistä.  Samoin Digipedatiimin muodostaminen ja liittäminen osaksi tutkintokoulutuksen tuloyksikköä. 

Savonian Microkadun kampus valmistui syksyllä 2020.  Kampus on monialainen ja oppitilojen suunnittelussa on huomioitu alojen erityistarpeet, mutta samalla yhteisöllisyyden kehittymiselle on luotu modernit puitteet. Microkadun kampussydän avaa palvelut osaksi opiskelijoiden arkea. CafeSavotta palvelee opiskelijoita, henkilöstöä ja kumppaneita toimien tärkeänä kohtaamispaikkana.  Musiikkikampus sekä Iisalmen ja Varkauden seutukampukset tukevat Savonian aluekehitystehtävää.   

Savonia verkostoyhteistyön rakentajana ja yhteiskehittäjänä 

Savonia on rakentanut verkostomaista yhteistyötä yritysten, TKI-toimijoiden, koulutusorganisaatioiden ja julkisen sektorin yhteisissä toimialakohtaisissa ekosysteemeissä. Aktiivinen rooli ja toiminta näissä ekosysteemeissä (klustereissa)  hyödyttää niin TKI-toimintaa kuin koulutustakin. Kuopio Water Cluster, Kuopio Health, Energy Cluster North Savo ja Pohjois-Savon Agri- Food ovat hakeutuneet osaksi EU-tasoista European Cluster Collaboration -alustaa. Lisäksi DigiCenterNorth-Savo on saanut Eurooppalaisen Digital Innovation Hub -statuksen. EU- tasoisilla klustereilla lisätään vahvuusalojen poikkitieteellistä yhteistyötä ja tuetaan ekosysteemeissä olevien yritysten innovaatiopotentiaalia. Savonian koulutus- ja vahvuusaloilla on lisäksi omat hanketoimintaan ja koulutuksen kehittämiseen liittyvät kansainväliset verkostot. Eurooppalaisiin klustereihin liittyminen on lisännyt Savonian ja alueen kansainvälistä näkyvyyttä, mitä hyödynnetään jatkossa kansainvälisissä hankehauissa ja muussa yhteistyössä.

Koulutusalojen ja vahvuusalojen alakohtaisia yhteistyöverkostoja ohjataan tulossopimuksilla.  Toiminnanohjausjärjestelmän mukaan tulos- ja tiimisopimukset raportoidaan strategiakauden puolivälissä ja strategiakauden lopussa.  Yhteistyöverkostojen arviointi on osa kokonaisuuden arviointia.  

BusinessCenter toimintamalli tukee ekosysteemityötä ja yhdistää alueen keskeiset korkeakoulut ja oppilaitokset kaupunkien elinkeinotoimijoiden kanssa vahvistamaan tutkimusryhmien yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamista sekä tukemaan yritysten kehittymistä ja kasvua. DigiCenter tavoittelee Savonian ja UEFin digiosaamisen tuomista monipuolisesti alueen yritysten ja muiden toimijoiden käyttöön.  Centerien toimintaa laajennetaan parhaillaan kytkemällä DesignCenter ja VireTorin toiminta osaksi yrityspalveluja. 

Savonia toteuttaa strategiansa mukaisesti YK:n Agenda 2030 -kestävän kehityksen tavoitteita verkostotyössään. Alueellisesti Savonia kehittää ja toteuttaa kokonaisvaltaisesti Pohjois-Savon ilmastotiekarttaa. Ilmastotyössä erityisosaamisalueena on varautumiseen ja sopeutumiseen keskittyvä ilmastoturvallisuus, jossa Savonia luo kansallista yhteistyöverkostoa. Savonia on ollut pitkäjänteisesti kehittämässä Human Security -toimintaa ja koordinoi sitä laajassa kansainvälisessä korkeakouluverkostossa yhteisten ilmastotoimien kehittämiseksi. 

Savonia koordinoi Itä-Suomen Hyvinvointivoimala-konsortiota (UEF, KYS, Kuopion kaupunki, Tukipilari, Konservatorio, Sakky, Ingmanedu, Taideyliopisto), jossa kulttuuriala ja hyvinvointialan osaaminen yhdistyy innovatiivisella tavalla. Painopiste on sosiaali-, terveys-, opetus- ja kulttuurialojen välisessä yhteistyössä. Voimalan toimintamallia jaetaan ja juurrutetaan muihin Itä-Suomen alueen maakuntiin. 

Aluekehityksen uutena avauksena Savonia johti Pohjois-Savon ensimmäisen luovien alojen kehittämisohjelman laatimisen. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä aluekehitysviranomaisten kanssa mm. kytkemällä luovia aloja ja luovaa osaamista maakunnan kehittämisen kärkiin. Kaikissa kehittämistoimissa käytetään osallistavia yhteiskehittämisen menetelmiä sekä tavoitteiden vaikuttavuuden ennakkoarvioinnin menetelmiä. 

 Alumnit ovat Savonian ja työelämän välisen yhteistyön ylläpidon väylä. Alumnit ovat mukana Savonian eri alojen sisäisissä neuvottelukunnissa ja hankkeiden ohjausryhmissä. Lisäksi alumnit ovat mukana opetus- sekä opinto- ja uraohjaustoiminnassa Ohjaus Savoniassa -suunnitelman mukaisesti. Savonian tarjoaa alumneilleen muun muassa täydennyskoulutusta ja koulutusala/tutkintokohtaisia alumnitapahtumia. Savonian ja alumnien yhteistyö konkretisoituu esimerkiksi alumnitarinoissa, opiskelijoiden tiedotuksessa ja urasuunnittelussa, joissa alumnit kertovat työurastaan uusille opiskelijoille. Vierailuluennot ja vierailut ”alumniyrityksiin” ovat myös yhteistyön muotoja. Alumniyhteistyön potentiaali on Savoniassa tiedostettu ja kehittämistyö on osana kumppanuusmallia.  Alumneille tarjottavia osaamisen kehittämismahdollisuuksia laajennettiin tarjoamalla vuoden mittainen maksuton avoimen amk:n opinto-oikeus valmistumisen jälkeen. 

Vahvuudet Kehittämiskohteet
Rohkeuteen kannustava toimintakulttuuri EU-klusterien hyödyntäminen vahvuusaloilla
Monialaista osaamista tukeva organisaatiomalli ja yhteisöllisyyttä tukevat kampusratkaisut  

Alumnitoiminta osaksi uudistuvaa  kumppanuusmallia 

Vahvat yhteistyöverkostot ja dynaaminen  toimintakulttuuri, joka näkyy verkostotyössä