2 Vaikuttava ja uudistava korkeakoulu

Arviointialueella II arvioidaan menettelytapoja, joilla johdetaan ja kehitetään yhteiskunnallista vuorovaikutusta, edistetään korkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ja taiteellisen toiminnan vaikuttavuutta sekä tuetaan kokeilevaa toimintakulttuuria.

Arviointialue II on auditointiryhmän arvion mukaan tasolla hyvä.

Auditointiryhmän tunnistamat keskeiset vahvuudet ja kehittämissuositukset

Vahvuudet

  • Taideyliopistossa on vahva ja rohkea kokeilukulttuuri. Yliopistoyhteisöllä on halu ja rohkeus tarttua yhteiskunnallisiin haasteisiin. Taideyliopiston johto, henkilöstö, opiskelijat ja alumnit ovat laajasti verkostoituneet ja osallistuvat näkyvästi julkiseen keskusteluun.
  • Taideyliopistolla on korkeat tavoitteet taidetutkimukselle. Moninaisuuden ymmärrys ja arvostus on yksi taidetutkimuksen vahvuuksista.
  • Akatemioiden toimintakulttuurien vahvat perinteet kietoutuvat osaksi niiden historiallista brändiä ja muodostavat perustan yliopiston sidosryhmäyhteistyölle.

Kehittämissuositukset

  • Yliopiston strategisia yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteita tulee terävöittää ja sanoittaa nykyistä selkeämmin sekä ympäröivälle yhteiskunnalle että omalle henkilöstölle. Henkilöstön yhteiskunnallista vaikuttamista tulee tunnistaa nykyistä paremmin, ja vaikuttavuustyöstä tulee kerätä nykyistä tarkempaa tietoa ja hyödyntää sitä koko yliopistossa.
  • Yliopiston tulee parantaa osallisuutta ja dialogia toimintaympäristöanalyysin toteuttamisessa ja tiedon levittämiseen yhteisöön.
  • Yliopiston tulee laatia selkeät tavoitteet ja seuranta taidetutkimuksen vaikuttavuudelle. Yliopiston tulee tehdä taidetutkimusta aiempaa näkyvämmäksi sekä kehittää aiempaa rohkeampaa tutkimusviestintää. Lisäksi tutkimusyhteistyötä tulee kehittää läheisten tieteenalojen kanssa.