Korkeakoulun organisaatio ja strategia

Taideyliopiston organisaatio

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana.

Taideyliopisto syntyi vuonna 2013, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät. Akatemiat vastaavat oman alansa koulutuksesta, tutkimuksesta ja taiteellisesta toiminnasta yliopiston strategian, yhteisten linjausten, toimintasuunnitelman ja talousarvion ohjaamina.

Organisaatiorakenteeseen kuuluvat yhteiset akateemiset yksiköt Avoin kampus ja tutkimusinstituutti. Avoin kampus vastaa yhteisestä koulutuksen kehittämisestä ja opetuksesta sekä jatkuvan oppimisen koulutus- ja palvelukokonaisuudesta. Tutkimusinstituutti kehittää yliopiston tutkimusta sekä edistää monialaisia ja taiteidenvälisiä tutkimushankkeita ja strategisen tutkimusrahoituksen hakemista.

Palvelut tukevat yliopiston ydintoimintaa. Osa palveluista tuotetaan yliopiston yhteisinä palveluina ja osa akatemioiden omina palveluina.

Yliopiston toimielimiä ovat hallitus, rehtori, yksi tai useampi vararehtori sekä yliopistokollegio. Lisäksi yliopistolla on tutkintolautakunta ja vaalitoimikunta. Akatemioiden toimielimet ovat dekaani ja akatemian johtokunta. Muista akatemioiden toimielimistä säädetään ohjesäännöissä.

Rehtori johtaa yliopiston operatiivista toimintaa johtoryhmän tuella. Johtoryhmän jäseniä ovat rehtorin lisäksi vararehtorit, dekaanit ja palvelualueiden johtajat.

Kuvio 1: Taideyliopiston organisaatiokaavio

 

Taideyliopiston strategia 2021–2030: Taide tekee tulevaisuuden

Taideyliopiston strategia vuosille 2021–2030 on hyväksytty hallituksen kokouksessa 6.2.2020. Strategian päivitystarvetta arvioidaan vuosittain.

Tavoitteet

  1. Mahdollistamme opiskelijoidemme kasvun korkeatasoisiksi ja laaja-alaisesti ajatteleviksi taiteilijoiksi ja muutoksentekijöiksi.
  2. Monialainen tutkimuksemme on kansainvälisesti tunnustettua.
  3. Taiteella ja taiteellisella ajattelulla on vahva rooli yhteiskunnassa.
  4. Taide on osa ekologisen kestävyyskriisin ratkaisua.
  5. Olemme hyvinvoiva, syrjinnästä vapaa ja kansainvälisesti vetovoimainen yhteisö.
  6. Taideyliopistossa on tilaa uudistumiselle ja rohkeille avauksille.

Kuvio 2: Taideyliopiston strategia