2.1 Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden johtaminen

Assessment of the audit team

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus on integroitu osaksi Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaa

Maanpuolustuskorkeakoulu kehittää yhteiskunnallista vuorovaikutustaan ja vaikuttavuuttaan, ja sitä tuetaan johtamisjärjestelmällä.  Itsearviointiraportin mukaan yhteiskunnallinen vuorovaikutus ja vaikuttavuus (YVV) ovat yksi Maanpuolustuskorkeakoulun kolmesta pääprosessista nimeltään yhteiskunnallinen vaikuttaminen (YVA). Prosessin omistajana toimii korkeakoulun johtoon kuuluva yhteiskuntasuhdejohtaja. Yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja vaikuttavuutta käsitellään johdon eri foorumeissa, kuten strategiaseminaareissa ja johtoryhmässä. Itsearviointiraportin ja auditointihaastattelujen mukaan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tavoitteiden tarkentamisen seuranta ja arviointi toteutetaan neljä kertaa vuodessa yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kehittämisryhmässä ja sotilaallisen puolustusyhteistyön kehittämisryhmässä, joissa on edustus kaikista Maanpuolustuskorkeakoulun toimintayksiköistä. Tavoitteiden saavuttamista arvioidaan auditointihaastattelujen perusteella linjakkaasti.

Sidosryhmäyhteistyö toimii Maanpuolustuskorkeakoulun neuvottelukunnan kautta, ja neuvottelukunta on osa korkeakoulun johtamisjärjestelmää. Neuvottelukunnalla on toimiva yhteys johtoon ja korkeakoulun strategia- ja laatujärjestelmäprosessiin.

Itsearviointiraportin mukaan yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle on määritetty Maanpuolustuskorkeakoulun strategiassa viisi strategista tavoitetta. Näistä on johdettu tehtävät toimintayksiköille ja koko työyhteisölle, jotka on edelleen sisällytetty vuosittaisiin toimintasuunnitelmiin. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteet on määritetty ja johdettu johdonmukaisesti linjassa alaspäin. Myös visio (tavoitetila) ja missio (tehtävä) ovat auditointiryhmän näkemyksen mukaan selkeitä. Missiossa on huomioitu tavoitetilana, että tutkimusta ja osaamista tarjotaan aktiivisesti sidosryhmien ja koko yhteiskunnan käyttöön.

Itsearviointiraportissa todetaan, että sidosryhmäyhteistyönä tapahtuva yhteiskunnallinen vaikuttaminen on kehittämisryhmän hallinnassa. Haastatteluissa tuli esille, että sidosryhmäyhteistyö on viime aikoina kasvanut sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Korkeakoulun resurssit eivät riitä kaikkeen pyydettyyn sidosryhmäyhteistyöhön, kuten eri tiedotusvälineiden lukuisiin asiantuntijapyyntöihin.

 

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus tukee kokonaisstrategian toteuttamista ja toiminnan suuntaamista

Itsearviointiraportin ja auditointihaastattelujen mukaan Maanpuolustuskorkeakoulun toimintaympäristön ja koko turvallisuustilanteen muutoksia seurataan jatkuvasti ja havaintoja käsitellään kehittämisryhmissä ja itsearviointitilaisuuksissa. Erityisesti Maanpuolustuskorkeakoulun neuvottelukunnalla on muiden yhteiskunnallisten verkostojen lisäksi keskeinen rooli toimintaympäristön muutosten seurannassa ja tuomisessa keskusteltavaksi.

Auditointihaastattelujen perusteella turvallisuusympäristössä tapahtuvat muutokset ovat keskeisiä Maanpuolustuskorkeakoulun toiminnan kannalta. Muutoksia analysoidaan aktiivisesti ja kattavasti. Itsearviointiraportin mukaan Puolustusvoimien tuottamaa laajaa ennakointi-, toimintaympäristömuutos- ja tulevaisuustietoa hyödynnetään perusteellisesti. Maanpuolustuskorkeakoulussa yhteiskunnallista vuorovaikutusta tuetaan myös opetuksen ja tutkimuksen pääprosesseissa. Uutta tietoa eri lähteistä tuodaan mukaan korkeakoulun strategiaprosessiin. Auditointihaastatteluiden mukaan uutta strategiaa tehtäessä hyödynnetään tulevaisuuden tutkimuksen menetelmiä, kuten skenaariotyöskentelyä. Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen prosessi ja rooli osana Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisjärjestelmää ja strategiatyötä varmistaa sen, että yhteiskunnallinen vuorovaikutus tukee mielekkäällä tavalla korkeakoulun kokonaisstrategian toteuttamista.