1 Osaamista luova korkeakoulu

Arviointialueella I arvioidaan niitä menettelytapoja, jotka tukevat koulutuksen suunnittelua, toteutusta ja kehittämistä. Kriteeristön mukaan koulutuksen pitää olla opiskelijakeskeistä, työelämälähtöistä ja sen pitää perustua tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan.

 

Arviointialue I on auditointiryhmän arvion mukaan tasolla erinomainen.

Auditointiryhmän tunnistamat keskeiset vahvuudet ja kehittämissuositukset

Vahvuudet

  • Maanpuolustuskorkeakoulun opetussuunnitelmat ovat erinomaisesti dokumentoituja ja kuvattuja. Pedagogiset käsikirjoitukset sisältävät hyvin määritellyt osaamistavoitteet ja osaamisen arvioinnin kriteerit.
  • Opiskelijapalautejärjestelmän kaikki osa-alueet toimivat hyvin, mukaan lukien vastapalautteen antaminen ja saaminen.
  • Opiskelijaedustajat ovat mukana Maanpuolustuskorkeakoulun eri kehittämisryhmissä.

Kehittämissuositukset

  • Maanpuolustuskorkeakoulun tulee kehittää aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista nykyistä kattavammiksi.
  • Kandidaatin tutkintoa suorittavia opiskelijoita tulee kannustaa kansainväliseen opiskelijavaihtoon nykyistä enemmän. Kansainvälinen opiskelijavaihto tulee ottaa huomioon upseerin urapolulla työkokemuksena.
  • Opiskelijoiden henkistä hyvinvointia tukevaa toimintaa tulee kehittää nykyistä kattavammaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi.