2.4 Korkeakoulun esimerkit onnistuneista kehittämistoimista

Tieteen avoimuus vaikuttavuuden lisäämisen välineenä

Yliopisto on tukenut avointa tiedettä määrätietoisesti strategiansa mukaisesti. Toiminnassa keskeinen periaate on tutkimusetiikan ja juridisen toimintaympäristön asettamissa rajoissa tutkimustulosten, tutkimusdatan sekä tutkimuksessa käytettävien menetelmien julkaiseminen siten, että ne ovat vapaasti tarkasteltavissa sekä käytettävissä. Tieteen avoimuuden edistämiseksi yliopisto osallistuu myös kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Avoimen tiedon keskus on laatinut yliopistotason ohjeistukset ja työkalut tutkimusaineistojen hallintaan. Aineistot haltuun -hankkeessa kehitetyt prosessit ja infrastruktuurit mahdollistavat tutkijoille tehokkaan, ajantasaisen ja tuottavan tutkimusaineistojen hallinnan, joka samalla tuottaa yliopistolle tietoa sen aineistoista. Aineistojen julkaisemiseen luodaan tutkijalle helpot julkaisuprosessit vuosien 2019-2020 aikana. Rinnakkaistallennusprosessin työnkulkuja on kehitetty edelleen uuden tutkimustietojärjestelmän käyttöönoton yhteydessä.

Avoimen tieteen edistämisessä on saavutettu erinomaisia tuloksia, esimerkiksi tutkimusjulkaisujen avoimuudessa yliopisto on ollut jo usean vuoden ajan maailman kärkeä. Vuonna 2019 vertaisarvioiduista artikkeleista on 80 % avoimia. Jyväskylässä kehitetty rinnakkaistallennusprosessi on otettu käyttöön useassa muussa Suomen yliopistossa. Yliopisto saavutti 2019 korkeimman tason OKM:n avoimen tieteen toimintakulttuurin kypsyystason arvioinnissa.

JYUWisdom resurssiviisausyhteisö

Resurssiviisausyhteisö JYUWisdom kokoaa yhteen kestävyys-, vastuullisuus- ja ympäristöasioiden tutkijat ja opettajat yliopiston eri tiedekunnista. JYUWisdom edistää planetaariseen hyvinvointiin tähtäävää monitieteistä toimintakulttuuria tutkimuksessa ja opetuksessa sekä näyttöön perustuvaa yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Kaikille aihepiiristä kiinnostuneille henkilöille avoin JYUWisdom on mahdollistanut eri tiedekuntiin hajautuneen kestävyysosaamisen ilmiölähtöisen hyödyntämisen. Monitieteisyys ajatustenvaihdossa, argumentaatiossa ja yhteiskirjoittamisessa syventää ymmärrystä tutkittavista kompleksisista ilmiöistä. Wisdom Opinnäytekohtaamo tuo yhteen monitieteisyydestä kiinnostuneet opiskelijat ja yhteiskunnalliset toimijat matalan kynnyksen iltamiin, joissa toimijat esittelevät tieto- ja selvitystarpeitaan ja opiskelijat omaa asiantuntemustaan. Kohtaamiset ja niistä syntyvät yhteistyön muodot edistävät jatkuvan oppimisen toimintakulttuuria, mahdollistaen mukana olevien organisaatioiden toiminnan kehittämisen viimeisimpään monialaiseen tietoon ja osaamiseen perustuen. Vaikuttavan tutkimus- ja opetustoiminnan lisäksi JYUWisdom on proaktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Näyttöön perustuvia suosituksia tuottava julkaisusarja Wisdom Letters on saanut näkyvän aseman valtakunnallisen poliittisen päätöksenteon taustamateriaalina.

JYUWisdomin tueksi kanavoidun strategisen rahoituksen turvin on eri tiedekuntiin palkattu Wisdom Fellow -tutkijatohtoreita. Vierailujaksoja tarjoava Wisdom Visiting Fellow -ohjelma on tuonut tiedekuntiin kansainvälisesti arvostettuja vastuullisuus-, kestävyys- ja ympäristötutkijoita.

Yliopiston yrittäjyys- ja innovaatiotoiminnan kehittäminen

Yliopisto on viime vuosina panostanut yliopistolähtöisten yritysideoiden ja yritysten kehittämiseen, tutkimustulosten kaupallistamisen tukemiseen sekä yrittäjyysosaamisen edistämiseen. Palveluiden toteuttamiseen ja prosessien kehittämiseen osallistuvat yliopiston lisäksi JAMK, Gradia sekä Jyväskylän kaupunki EduFutura-yhteistyön, Jyväskylän Yritystehdas Oy:n, Suomen Yrityskehitys Oy:n sekä Unifund Jyväskylä Oy:n kautta.

EduFutura-yhteistyössä toteutetaan erilaisia yrittäjyys- työelämä- ja projektiopintoja, joiden tarjonta sekä kiinnostus ovat selkeässä kasvussa. EduFuturan, yliopiston työelämäpalveluiden ja tutkimuspalveluiden, Yritystehtaan ja Jyväskylä Entrepreneurship Societyn järjestämiin yrittäjyys-, innovaatio- ja työelämätapahtumiin osallistuu tuhansia opiskelijoita ja henkilökunnan jäseniä vuosittain.

Yritystehdas tarjoaa opiskelijoille ja tutkijoille yritysideoiden ja yritysten esihautomo-, hautomo- ja kasvupalveluita, jotka ovat osin myös opinnollistettuja. Yritystehtaan palvelukonsepteihin osallistuu vuosittain useita yritysideoita ja yrityksiä, joista suuri osa on yliopistotaustaisia. Lisäksi Yrityskehityksen rahoituspaneeleihin ja sparrauksiin pääsee osallistumaan keskimäärin 3–5 yliopistolähtöistä yritystä vuosittain.

Yliopiston kaupallistamisprosessin ja palveluiden kehittämisen tuloksena on luotu yliopiston tutkimustulosten omistamisen ja kaupallistamisen periaatteet. Business Finlandin tutkimuksesta liiketoimintaa -rahoitushaun tukiprosessi on uudistettu 2019–2020, joten sen vaikuttavuudesta ei ole vielä näyttöä.

2017 tehdyn seurannan mukaan yliopiston tutkimuksesta syntyneet yritykset kokevat saaneensa tukea tutkimustulosten kaupallistamiseen, yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen hautomovalmennuksista.