1.4 Korkeakoulun esimerkit onnistuneista kehittämistoimista

Oppiminen SeAMKissa -pedagogisen mallin rakentaminen lisäsi monialaista kehittämisosaamista

Eri koulutusaloilla on oma erikoisosaamisensa, historiansa ja kielensä. Tehokas monialainen yhteistyö edellyttää yhteistä visiota ja ymmärrystä asioista. SeAMKin pedagoginen malli sanoittaa, mikä on keskeistä oppimisessa SeAMKissa ja mihin kaikki sitoutuvat.

Pedagogisen mallin suunnittelu käynnistyi koulutuspäälliköiden tuottamalla työpaperilla, jota käsiteltiin eri tutkinto-ohjelmissa (kuvio 1). Opiskelijabarometrikyselyssä opiskelijoilta kysyttiin, millaista oppimisen pitäisi olla tulevaisuuden SeAMKissa. Näiden tulosten pohjalta toteutettiin työpaja, jossa neljännes opettajista ja vapaaehtoiset opiskelijat aloittivat Innoduel-digityökalulla yhteiskehittämisen. Työ jatkui opiskelijoiden ja opettajien Innoduel-areenoilla ja materiaalia työstettiin opetuksen kehittämisryhmässä yksinkertaiseen muotoon.

Tuloksena syntynyt pedagoginen malli on aidosti yhteiskehittäen luotu materiaali, jonka kehittäminen lisäsi SeAMK-henkeä ja monialaista kehittämisosaamista korkeakoulussamme, joka oli tiivistymässä yhdelle kampukselle. Yhdessä kehitettyyn malliin on helppo palata, kun kehitetään koulutusta ja opiskeluhyvinvointia.

 

 

Uudet joustavat väylät toiselta asteelta korkeakouluun

SeAMK on rakentanut ammattikorkeakouluopintoja lyhentäviä opintopolkuja Tie tulevaisuuteen -hankkeessa (2017–2019/2020) toisen asteen ammatillisten oppilaitosten Koulutuskeskus Sedun, Koulutuskeskus Vuoksin ja Etelä-Pohjanmaan Opiston ja Järviseudun ammatti-instituutin kanssa. Keväästä 2021 alkaen on kehitetty suoria tutkinto-opiskelupaikan saamiseen johtavia väyläopintoja ammatilliselta toiselta asteelta kaikkiin SeAMKin tutkinto-ohjelmiin. Vuodesta 2021 alkaen pilotoidaan myös suoraa tutkinto-opiskelupaikan saamiseen tähtäävää lukioväylää ja mahdollista valintakoekurssia.

SeAMK on ollut mukana Etelä-Pohjanmaan Urheiluakatemiatoiminnassa vuodesta 2007 alkaen. Urheiluakatemiassa toimiville toisen asteen opiskelijoille tarjotaan väyläopintojen yhteydessä aktiiviurheilun huomioon ottavia opintoja ja opiskelumuotoja.

SeAMK toimii sidosryhmänä Opinlakeus-verkostossa, johon kuuluvat lähes kaikki Etelä-Pohjanmaan toisen asteen oppilaitokset lukiot mukaan lukien. SeAMK on tuottanut alueen lukioille vuosittain 4–6 opintojaksoa, ja systemaattisempaa yhteistyötä on tehty Seinäjoen alueen lukioiden kanssa. Meneillään on ESR-rahoitteinen Lukiosta väylä korkeakouluun –hanke.

Opiskeluhyvinvoinnin kehittäminen on linjassa Oppiminen SeAMKissa –pedagogisen mallin kanssa

SeAMK rekrytoi opintopsykologin 2020 ja samana vuonna laadittiin uusi SeAMKin opiskeluhyvinvoinnin toimintasuunnitelma. Sen lähtökohtana on kokonaisvaltainen käsitys ihmisestä ja sosiaalinen konstruktionismi, jossa tieto ja todellisuus nähdään yhteisön kehittäminä, mikä on myös Oppiminen SeAMKissa -pedagogisen mallin taustalla. Toimintasuunnitelma pohjautuu dialogisuuteen, jossa vastavuoroisuus, luottamus ja tasavertainen kohtaaminen ovat avainasemassa.  Suunnitelman taustalla vaikuttaa myös korkeakouluissa käytetty dynaamisen opiskelukyvyn malli, jonka avulla voidaan jäsentää eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä opiskelukyvyn tukemisessa (kuvio 2).

Suunnitelmassa hahmotellaan ohjauksen väylien kehittämistä ryhmänohjaajien, opinto-ohjaajien, ammatillisten erityisopettajien, neuropsykiatrisen valmentajan ja korkeakoulupastorin yhteisenä työnä. Myös verkostojen ylläpito (esim.  YTHS, Ohjaamo) on otettu huomioon.

Vuonna 2020 laadittiin myös opintojen ohjauksen kehittämisen toimintasuunnitelma vuosiksi 2020–2021. Rinnakkain edellä mainittujen kehittämistoimien kanssa on toiminut SeAMK Sports -hanke yhteistyössä opiskelijakunta SAMO:n kanssa. Vuosina 2021–2022 opiskeluhyvinvointia kehitetään OKM:n erillisrahoituksella yhdessä Jyväskylän AMK:n ja molempien ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kanssa.

 

 

Opiskelija kohtaa asiantuntijoita moderneissa työelämäläheisissä oppimisympäristöissä

SeAMK Älykoti (SeiHoW, Seinäjoki Home of Wellbeing) on SeAMKiin vuonna 2020 valmistunut demonstraatioympäristö, joka tutustuttaa sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan yrityksiä, asiantuntijoita ja opiskelijoita hyvinvointiteknologiaan. Se demonstroi tulevaisuuden ikääntymisympäristöä, jossa ikääntyneen ja/tai liikkumisrajoitteisen on mahdollista asua turvallisesti ja mahdollisimman itsenäisesti keinoälyä ja robotiikkaa hyödyntäen.

Älykodissa on laitekantaa, jota ei löydy muualta Suomesta (esim. robottirollaattori, Cruzr-humanoidirobotti). SeAMK Älykotia oppimisympäristönä täydentää Living Lab -toiminta, jossa uusia innovaatioita ja teknologioita koekäytetään mahdollisimman aidossa käyttöympäristössä.

Frami Food Lab (FFL) on uusi ruokalaboratoriokonsepti, joka kokoaa koko ruokaketjun laboratoriopalvelut kokonaisuudeksi. FFL toimii yhteistyössä SeAMK Digital Factoryn (ks. Luku 2.4), Agro Labin ja opetusravintola Prikan kanssa. Food Lab sisältää kemian ja mikrobiologian analyysilaboratoriot, elintarvikkeiden prosessointitilan sekä simulaatiohuoneen ja aistinvaraisen arvioinnin tilan.  Food Labin vieressä sijaitseva Agro Lab mahdollistaa maaperäanalysoinnin sekä kasvituotannon havainto- ja koetoiminnan. Tavoitteena on aikaansaada kehittämisalusta, jossa opiskelijat ja elinkeinoelämä kohtaavat.

SeAMK Y-Zone -konsepti käsittää sekä portaalin että fyysisen tilan. Portaali kokoaa yhteen kaikki yrittäjyyteen liittyvät opinnot, oppimisympäristöt ja tapahtumat. SeAMK Y-Zone tarjoaa tukea, tietoa ja verkostoitumismahdollisuuksia kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoille. Esimerkiksi SeAMK Business Hubissa opiskelija voi kehitellä yritysideoitaan. Opiskelijoille ja henkilökunnalle tarkoitettu SeAMK Osuuskunta on perustettu 2020.