2.3 Uudistumista edistävä toimintakulttuuri

Auditeringsgruppens bedömning

Centrian rooli aktiivisena verkostoitujana

Itsearvioinnin ja auditointihaastatteluiden mukaan Centrian organisaatio on vahvasti kansainvälinen ja kansainvälistyy edelleen. Kansainväliset osaajat, verkostot ja tapahtumat uudistavat Centrian toimintaa. Korkeakoulun toiminnassa kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus on luonteva osa päivittäistä työtä ja opettajien ja opiskelijoiden vuorovaikutusta.

Auditointihaastatteluissa kuvatut, yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutoksen tarpeisiin tehdyt rekrytointi- ja täsmäkoulutukset kuvaavat Centrian uudistavaa kulttuuria.  Näitä koulutuksia suunnitellaan yhdessä työvoimahallinnon ja alueen yritysten kanssa. Tämän lisäksi Centria tukee elinkeinoelämän uudistumista tarjoamalla yrityksille joustavia yhteistyömuotoja esimerkiksi rakennerahastohankkeiden suunnittelussa ja hankkeisiin hakemisessa. Centria yhdistää alueen elinkeinoelämää ja kehittämisrahoitusta tehokkaalla tavalla ja tuo yhteistyöhön lisäarvoa usein eri tavoin: koordinoimalla hankkeita, tuomalla tutkimustietoa hankkeiden tueksi sekä jalostamalla hankkeissa syntyvää tietoa ja osaamista julkaisuiksi.

Testauspalvelut, testiympäristöjen luominen uusille teknologioille ja panostaminen pysyviin oppimislaboratorioihin lisäävät Centrian TKI-toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta alueella. Centria tunnistaa olevansa opiskelijoidensa työelämäverkoston merkittävä osa. Centrian opiskelijoiden työllistymistä alueen yrityksistä takaisin Centriaan tapahtuu paljon. Tämä edistää osaltaan uudistumista ja tuo uutta työelämärelevanttia osaamista takaisin Centriaan.

Centria kertoo olevansa jatkuvassa vuorovaikutuksessa sidosryhmiensä kanssa. Kaikki sidosryhmät eivät kuitenkaan tunnista tapoja antaa palautetta Centrian toiminnasta. Uusien palautekanavien kehittäminen tai jo olemassa olevien markkinointi ja niistä tiedottaminen voisi auttaa yrityksiä tunnistamaan oman roolinsa Centrian toiminnan kehittämisessä. Palautetta kerätään ja saadaan paljon niiltä yrityksiltä, joiden kanssa TKI-hankkeita on kulloinkin käynnissä.

Auditointiryhmä suosittelee, että mahdollisuutta laajempaan tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointifoorumiin kannattaisi harkita. Auditointihaastattelussa sidosryhmät esittivät Centrialle toiveita nykyistä laajempaan yhteistyöhyötyjen sanoittamiseen. Keskipitkän ja pitkän aikavälin ennakointitoiminta ja havaintojen avoin viestiminen voisivat auttaa uusia yrityksiä ja sidosryhmiä saamaan lisäarvoa yhteistyöstä Centrian kanssa.

Alumnitoiminnan systematisointi kehittämiskohteeksi

Centrialla on hyvä näkyvyys LinkedInissa. Verkossa tapahtuvan sidosryhmä- ja alumniyhteistyön lisäksi kannattaa kehittää muita yhteydenpidon ja yhteistyön muotoja. Auditointiryhmä ja myös Centrian henkilöstö tunnistavat alumnitoiminnan systematisoinnin yhdeksi kehittämiskohteeksi. Auditointiryhmän näkemyksen mukaan alumnitoimintaan panostaminen voisi tuottaa Centrialle lisää vaikuttavuutta alueella, syventää edelleen vuorovaikutusta elinkeinoelämän kanssa sekä vahvistaa alueen pitovoimaa. Vaikuttava alumnitoiminta yhdistettynä kansainvälisten opiskelijoiden suureen määrään lisäisi todennäköisesti koko alueen elinkeinoelämän kansainvälistymistä. Samalla se loisi uusia liiketoimintamahdollisuuksia paikallisille yrityksille.

Verkostoituminen tukee toiminnan kehittämistä

Centria toimii kansallisten ja alueellisten toimijoiden verkostoissa eri sektoreilla. Ammattikorkeakoulu on aktiivisessa vuorovaikutuksessa alueen elinkeinoelämän ja kansallisten kehittämistä rahoittavien tahojen kanssa. Centria tuottaa ja vie näihin verkostoihin tutkimustietoa ja näkemystä alueellisen kehityksen tilanteesta ja nousevista osaamistarpeista. Centria puolestaan saa syötteitä alueellisen toimintansa kehittämiseen tiiviistä yhteistyöstä alueen kehittämisyhtiön, kauppakamarin sekä maakuntien liittojen neuvottelukuntien kautta.