1.3 Koulutuksen arviointi ja kehittäminen

Auditeringsgruppens bedömning

Opintojaksokohtaisen palautteen kerääminen ja vastapalautteen lisääminen

Centrian opiskelijapalautekäytännöt on kuvattu laatukäsikirjassa. Opiskelijat osallistuvat Centrian koulutusten kehittämiseen antamalla palautetta saamastaan opetuksesta. Opintojakso- ja koulutusohjelmapalautetta opiskelijoiden tarpeista ja opintojen toteutuksesta kerätään säännöllisesti, mutta auditointihaastattelujen mukaan kyselyjen vastaajamäärät ovat jääneet osin alhaisiksi. Myönteinen havainto auditointiaineiston perusteella on, että opiskelijoiden mukaan opettajia on helppo lähestyä ja heille voi antaa myös spontaania palautetta. Tämä kertoo yhteisöllisestä toimintakulttuurista ja osoittaa vuorovaikutussuhteiden toimivuuden.

Centria kiteyttää itsearviointiraportissaan, että opiskelijapalautejärjestelmän toteuttaminen yhtenevästi eri koulutusaloilla edellyttää vielä kehittämistyötä. Auditointiryhmän näkemyksen mukaan opiskelijapalautejärjestelmän kehittämisen tuloksena yhteys koko korkeakoulun laatujärjestelmään vahvistuisi. Lisäksi palautejärjestelmän kehittäminen edistäisi koulutuksen pitkäjänteistä kehittämistä.

Centrian eri työryhmissä on opiskelijaedustus. Lisäksi opiskelijoilla on mahdollisuus informaaliin palautteenantoon. Opiskelijat tunnistivat opiskelijakunnan roolin vaikutuskanavanaan.  Auditointiaineiston perusteella auditointiryhmä suosittelee, että opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia koulutuksen kehittämiseen vahvistettaisiin ja tuettaisiin edelleen. Auditointiryhmän näkemyksen mukaan opiskelijoiden koulutusalakohtaisen vaikuttamisen vahvistaminen lisäisi opiskelijoiden tasa-arvoista ja yhdenvertaista kohtelua.

Opiskelijatyöpajojen mukaan opiskelijoiden kokemukset vastapalautteen saamisesta vaihtelevat suuresti. Keskeiseksi kehittämiskohteeksi auditointiryhmä nostaa opintojaksokohtaisen palautteen keräämisen systematisoinnin ja palautteista annettavan vastapalautteen. Prosessin tulisi toimia yhtenevästi kaikilla koulutusaloilla.

 Opetuksen kehittämiseen liittyvän tutkimustiedon hyödyntäminen

Centrialla on vahvaa TKI-osaamista ja se kanavoituu pääosin sidosryhmäyhteistyöhön ja verkostopohjaisiin TKI-panostuksiin Suomessa ja ulkomailla. Auditointiaineiston perusteella uusimman tutkimustiedon hyödyntäminen koulutuksen kehittämisessä voisi olla nykyistä laajempaa. Auditointiryhmän mukaan koulutuksen rakenteiden, pedagogiikan ja esimerkiksi ohjauspalveluiden tutkimuksellinen kehittäminen vahvistaisi Centrian osaamista edelleen. Samalla se lisäisi sekä koulutusten työelämärelevanssia että opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointia nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä. Yksi esimerkki toimintaympäristön konkreettisista muutoksista on hybridimallien lisääntyminen koulutuksen toteuttamisessa.

Laatukäsikirjan mukainen jatkuvan kehittämisen sykli on osaamistavoitteiden seuraamiseen hyvä työkalu, joka tulisi tuoda nykyistä vahvemmin osaksi laajempaa strategista suunnittelutyötä ja päivittäisjohtamista.

Jatkuvan oppimisen kehittäminen

Centrian opiskelijoille tarjoama mahdollisuus maksuttomiin avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin valmistumisen jälkeen on hyvä käytäntö ja osoitus innovatiivisesta koulutusajattelusta. Toinen hyvä esimerkki on opiskelijoiden työllistymismahdollisuus Centrian TKI-toimintaan. Nämä käytännöt vahvistavat mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen ja lisäävät alueen osaamisvarantoa vielä valmistumisen jälkeen.

Auditointihaastatteluissa kuitenkin ilmeni, että Centrian henkilöstölle ja eri sidosryhmille jatkuvan oppimisen ja tutkintokoulutuksen välinen suhde ei ole yksiselitteinen. Lisäksi näitä käsitteitä tulkitaan toisistaan poikkeavin tavoin. Strategiaan pohjautuva jatkuvan oppimisen painopistealueiden määrittely edistäisi molempien osa-alueiden kehittämistä ja integraatiota. Samalla se madaltaisi tutkintokoulutuksen ja jatkuvan oppimisen välisiä raja-aitoja. Jatkuvan oppimisen tarkempi määrittely mahdollistaisi myös selkeämmät mittarit sen toteutumisen seurannalle.