Korkeakoulun organisaatio ja strategia

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK)

JAMK on monialainen ammattikorkeakoulu, jonka toimipisteet sijaitsevat Keski-Suomessa Jyväskylässä ja Saarijärvellä. JAMK Oy:n omistajia ovat Jyväskylän kaupunki (90 %), Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä POKE (5%) ja Jämsän kaupunki (5 %).

JAMKissa järjestetään tutkintoon johtavaa koulutusta seitsemällä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ohjauksen alalla. Opiskelijoiden ja valmistuneiden määrät vuonna 2017 ovat taulukossa 1.

Taulukko 1. Opiskelijat ja valmistuneet 2017

Vuonna 2017 TKI-toiminnan ulkopuolinen rahoitus oli 6,7 milj. euroa ja palveluliiketoiminnan tuotot 4,7 milj. euroa, joista 1,0 milj. euroa tuli koulutusviennistä. Lisäksi lukuvuosimaksuista tuli 0,2 milj. euroa.

JAMKin toiminta on kansainvälistä. Kansainväliseen yhteistyöverkostoon kuuluu 300 partneria 50:ssä maassa. Kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita on vuosittain noin 500 ja vaihto-opiskelijoita noin 650. Osoituksena kansainvälisesti tunnustetusta laadusta JAMKilla on viisi kansainvälisen akkreditoinnin saanutta ohjelmaa (1 EPAS, 3 EUR-ACE, 1 IUHPE).

Henkilöstöä JAMKissa oli vuonna 2017 yhteensä 717. Eri henkilöstöryhmien osuudet on kuvattu kuviossa 1.

 

Kuvio 1. Henkilöstöjakauma 2017

 

Organisaatio

JAMKissa on neljä tulosyksikköä ja hallintoyksikkö (kuvio 2). Tulosyksiköissä on tulosalueita ja hallintoyksikössä hallinto- ja kehittämispalveluja, joilla kullakin on oma päällikkönsä.

 

Kuvio 2. JAMKin organisaatiokaavio

 

JAMKin strategian tärkeimmät tavoitteet

JAMKin visiona on olla kansainvälisesti tunnustettu oppimisen uudistaja ja kilpailukyvyn kehittäjä. Strategian nimenä on ”Osaaminen kilpailukyvyksi”. Tämä tarkoittaa sekä opiskelijoiden että asiakkaiden kilpailukyvyn parantamista osaamisen avulla.

JAMK on asettanut tavoitteekseen kehittyä vuoteen 2020 mennessä Uuden sukupolven korkeakouluksi, joka on digitaalinen ja virtuaalinen, monimuotoinen, yrittäjämäinen ja elinikäisen oppimisen mahdollistava kansainvälinen yhteisö. Uuden sukupolven korkeakoulun ominaispiirteitä on kuvattu kuviossa 3.

 

Kuvio 3. Uuden sukupolven korkeakoulu

 

JAMKin strategian läpileikkaavat teemat ovat oppimisen uudistaminen, uuden liiketoiminnan ja yrittäjyyden kehittäminen sekä kansainvälisesti tunnustettu laatu.

Lisäksi on valittu vahvuusalat:

– Koulutusosaaminen ja -liiketoiminta

– Biotalous

– Sovellettu kyberturvallisuus

– Monialainen kuntoutus

– Automaatio ja robotiikka (nouseva ala)

– Matkailu (nouseva ala).

Strategiassa on asetettu kehittämistavoitteet koulutusta, TKI- ja palveluliiketoimintaa, opiskelijoita, henkilöstöä, organisaatiota sekä asiakkuuksia ja kumppanuuksia koskien. Strategian liitteissä tavoitteet konkretisoidaan toimenpiteiksi.