1.3 Koulutuksen arviointi ja kehittäminen

Auditeringsgruppens bedömning

Palautetietoa kootaan yhteen Quality Talks -toimintamallilla

Opiskelijoiden työpajojen mukaan palautetta on mahdollista antaa monin eri tavoin. Opiskelijat kuitenkin osittain kyseenalaistivat palautteen vaikuttavuuden korkeakoulun tai opettajien toimintaan. Toisaalta opiskelijat pystyivät haastatteluissa kertomaan konkreettisia esimerkkejä, miten annettu palaute on muuttanut toimintaa. Parhaiten opiskelijat tunnistivat opintojaksojen ja projektien loppupalautteen. Toimivana käytäntönä opiskelijat pitivät opintojaksojen välipalautteita. Kun välipalautetta kerätään, sitä käsitellään yhdessä opiskelijoiden kanssa ja sillä on vaikutusta kyseiseen opintojaksoon. Palautteen annolle ja sen käsittelylle tulisikin opiskelijoiden mielestä varata aikaa jokaisella opintojaksolla. Auditointiryhmä suosittelee, että opiskelijoita tulee entistä enemmän kannustaa palautteen antamiseen, tehostaa sen vaikuttavuutta eri keinoin, viestiä vaikuttavuudesta opiskelijoille sekä antaa opiskelijoille aiempaa enemmän vastapalautetta. Myös opettajien työpajan mukaan opiskelijakeskeisyys paranisi, jos opiskelijapalautteita kuunneltaisiin paremmin ja muutoksia suunniteltaisiin enemmän niiden pohjalta.

Onnistuneena kehittämistoimenpiteenä itsearviointiraportissa on mainittu Quality Talks -toimintamalli. Sen onnistunut käyttö sai vahvistusta ja kiitosta auditointivierailun aikana henkilöstöltä. Quality Talks -toimintamallin avulla kootaan eri palautteet yhteen, nostetaan esille keskeiset kehittämistoimenpiteet, määritellään toimenpiteet sekä toimenpiteiden vastuut ja aikataulut. Auditointiryhmän mielestä malli on kiinnostava tapa koota kokonaiskuva palautteista, jakaa hyviä käytäntöjä sekä oppia toisilta. Auditointiryhmä suositteleekin mallin edelleen kehittämistä ja opiskelijoiden nykyistä laajempaa osallistamista Quality Talks -toimintaan, mikä edistää entisestään mallin toimivuutta.

Menettelytapaohjeet kuvaavat, miten opintojen etenemistä ja oppimistavoitteiden toteutumista seurataan koulutuksissa. Auditointivierailun aikana kerrottiin, miten osaamistavoitteiden saavuttamista arvioidaan opintojaksoilla ja projekteissa esimerkiksi tehtävin, joissa opiskelijat reflektoivat omaa osaamistaan suhteessa tavoitteisiin. Opintojakson ja koulutuksen tavoitteiden toteutumista opettajat ja tutkintovastaavat arvioivat kollegoiden, tiimien ja kehittämisryhmien välisissä keskusteluissa sekä sopivat tarvittavista muutoksista. Opettajatuutoreilla on aktiivinen rooli opintojen etenemisen seuraamisessa.

Opintojen etenemistä seurataan erilaisten tilastojen avulla sekä opettajatuutorin työpöytä -sovelluksella, joka on rakennettu korkeakoulun opintojen ja opetuksen sähköisten palveluiden järjestelmään lisäosaksi. Auditointihaastatteluiden mukaan opettajat näkevät sen avulla helposti, ketkä opiskelijat tarvitsevat ohjausta ja keiden opinnot eivät etene. Tuutoriopettajat ovat yhteydessä opiskelijoihin, joiden opinnot eivät ole edenneet. Osa opiskelijoista on palannut yhteydenoton jälkeen opintoihin. Laureassa on käynnissä myös L160-ryhmä, jonka tavoitteena on saada lähes valmiit opiskelijat viimeistelemään tutkintonsa valmiiksi.

Auditointivierailun aikana sekä henkilöstö että opiskelijat toivat esille, että koulutuksen kehittämisryhmät toimivat hyvin ryhmille annetuissa tehtävissä. Opiskelijahaastatteluiden ja työpajojen mukaan koulutuksen kehittämisryhmien kautta on ollut mahdollista vaikuttaa tutkinto-ohjelmien sisältöihin ja opiskelijahyvinvoinnin kehittämiseen. Opiskelijoiden näkemyksistä oltiin osassa kehittämisryhmiä hyvin kiinnostuneita ja niille oli varattu oma aikansa kokouksissa. Toisaalta opiskelijat kantoivat huolta siitä, miten hyvin eri opiskelijaryhmien kokemuksia seurataan ja arvioidaan kokonaisuutena. Esimerkiksi väylä- ja polkuopiskelijoilta puuttuu oma palautekanava. Opintojakson opettaja ei myöskään erota palautevastauksista, onko tutkinto-opiskelija vai jatkuvan oppimisen opiskelija. Jatkuvan oppimisen, kuten avoimen ammattikorkeakoulun ja täydennyskoulutuksen, palautteiden kerääminen toteutuu tutkintokoulutuksesta erillisinä.  Auditointiryhmä suositteleekin, että eri opiskelijaryhmien palautteita tarkasteltaisiin myös kokonaisuutena eikä vain opiskelijaryhmittäin.

Tukipalveluita kehitetään sekä henkilöstö- että opiskelijapalautteiden pohjalta. Auditointivierailulla tukipalvelut saivat kiitosta erityisesti opiskelijoilta. Koronapandemian aikana toteutetun Mitä kuuluu? -kyselyn tuloksia on hyödynnetty opiskelijahyvinvointia tukevien palveluiden kehittämisessä. AVOP-palautteen pohjalta on toteutettu opiskelijakunnan kanssa yhteisöllisyysprojekti.

Yhteiskunnan ja työelämän muuttuvat tarpeet huomioidaan koulutuksen kehittämisessä

Auditointiaineiston sekä vierailun perusteella Laurea saa ajantasaista tietoa koulutusten kehittämiseen tutkintojen työelämän ohjausryhmiltä sekä Alumni Advisory Boardilta. Niiden kautta Laurealla on mahdollisuus saada olennaista tietoa työelämän ja yhteiskunnan kehityksestä. Henkilöstö nosti näiden lisäksi esille valtakunnalliset ja kansainväliset verkostot, työelämäyhteistyön sekä uusimman tutkimustiedon ja TKI-hankkeet. Auditointihaastatteluissa korostettiin opiskelijoiden tiedonhaun taitoja, kuten uusimman tutkimustiedon hakemista artikkeleista ja painetuista aineistoista.

Laureassa on tunnistettu jatkuvan oppimisen kehittämistarpeet. Jatkuvalla oppisella on oma kehittämisryhmä sekä työtiimi. Auditointivierailun perusteella jatkuva oppimisen tarjonta on vielä kehittymässä, ja sille etsitään sujuvaa työskentelytapaa tutkintokoulutusten rinnalla. Osalla koulutuksista on toimivat mallit jatkuvan oppimisen varmistamiseksi, kun taas osalla ei vielä ole selkeitä menettelytapoja. Reagointitapa jatkuvan oppimisen kaikkiin tarpeisiin ei ole vielä ketterää. Laureassa on kuitenkin myönteinen ja innostunut suhtautuminen jatkuvan oppimisen tarjonnan kehittämiseen ja jatkuvan oppimisen tarjonnasta arviointitiedon saamiseen.

Ennakointi on yksi keino ottaa huomioon työelämän ja yhteiskunnan muuttuvat tarpeet. Ylemmän AMK -tutkinnon osana opiskelijat keräävät ja tuottavat trendikortteja. Opiskelijoiden tulevaisuuden tarkastelun pohjalta on koottu Laurean oma trendikirjasto mahdollisista tulevaisuuksista. Arviointiryhmä piti tätä toimintamallia kekseliäänä ja toimivana. Tähän samaan yhteyteen on liitetty myös tulevaisuuden ennakoinnin opintojakso, joka syventää opiskelijoiden ennakointiosaamista. Laureassa 60 prosenttia opiskelijoista suorittaa opintojaan pääosin etänä ja näistä iso osa Uudenmaan ulkopuolella. Koulutuksen digitalisoituminen ja etäopiskelun lisääntyminen haastavat myös ennakointityötä ja sen arviointia alueellisesti.

Laurea on ollut mukana Sitran organisoimassa Osaamisen aika -hankkeessa, jossa on pohdittu jatkuvan oppimisen kannalta tulevaisuuden työelämää. Erinomaista tässä on, että tarkastelua on tehty seudullisesti ja kuntatasolle saakka. Näin Laurea on liittynyt tiiviisti edistämään myös aluetta. Laurea on myös mukana Sitran Tulevaisuustaajuus -hankkeessa. Sen avulla on tarkoitus parantaa Laurean henkilökunnan ennakointiosaamista.