2.3 Uudistumista edistävä toimintakulttuuri

Auditointiryhmän arvio

TAMKin toimintakulttuuri kannustaa kokeiluihin ja ideoiden jakamiseen

TAMKin toimintakulttuuri kannustaa kokeiluihin ja yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa. TAMKilla on eri kohderyhmille tarkoitettuja sisäisiä foorumeita, jotka tukevat kokeilukulttuuria ja ideoiden jakamista. TAMK nostaa itsearviointiraportissaan esille myös monialaisten tutkimusryhmien roolin uudistumista ja kokeiluja edistävänä toimintamallina. Auditointiryhmä sai vierailun aikana paljon myönteistä palautetta TAMKin toimintakulttuurista ja erityisesti kannustamisesta yhteistyöhön työelämän kanssa.

TAMK edistää yhteistyön mahdollisuuksia eri sidosryhmien kanssa erilaisten tapahtumien ja monialaisiin kokeiluihin kannustavien alustojen ja toimintamallien kautta. Esimerkiksi innovaatio- ja yrittäjyysosaamisen vahvistamisessa keskeisenä toimintamallina on Tampereen korkeakoulujen yhteinen HUBS-yhteisö, joka tarjoaa niin opintoja kuin erilaisia tapahtumia. Auditointiryhmä nostaa esille hyvänä käytäntöä HUBS:n Sprint Innovation Festivalin, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden ratkoa yrityselämästä nousevia ongelmia. Myös monipuoliset kehittämisympäristöt tarjoavat hyvän alustan erilaisille kokeiluille, kuten FabLab, OpenLab, Sote Virtual Lab ja Taitokeskus. Sidosryhmät toivoivat kuitenkin vielä nykyistä selkeämpää ja aktiivisempaa viestintää nimenomaan TAMKin tarjoamista palveluista ja yhteistyön muodoista. Nyt monista yhteistyömuodoista viestitään Tampereen korkeakouluyhteisön tasolla.

Tampere Alumni -toiminta kokoaa Tampereen korkeakouluyhteisön yhteistä tarjontaa alumneille. Alumnitoiminnassa on selkeä toimintamalli ja viestintä alumnitoiminnasta on aktiivista. Auditointivierailun aikana tuli esille, että tutkintoon johtavassa koulutuksessa alumnien rooli ja aktiivisuus vaihtelee. TAMK on nostanut tämän esille myös itsearviointiraportissaan. Tietyillä aloilla, kuten Proakatemiassa, alumniyhteistyö on tiiviistä ja jatkuvaa, kun taas osassa sosiaali- ja terveysalan koulutuksia alumniyhteistyö on vähäistä. Auditointiryhmä suosittelee, että TAMK vahvistaa alumniverkoston kanssa tehtävää opetuksellista ja TKI-toimintaan liittyvää yhteistyötä erityisesti sellaisilla koulutusaloilla, joissa alumniyhteistyö on satunnaista tai on yksittäisten alumnien varassa. Erityistä huomioita tulee kiinnittää myös kansainvälisten opiskelijoiden tarpeisiin alumniyhteistyössä. 

Kansainvälisten verkostojen ja kumppanuuksien kehittäminen keskeisessä roolissa

TAMKilla on laaja yhteistyöverkosto. TAMK on koonnut kansainvälistymiseen liittyvän toimintansa omalle verkkosivustolle, jota auditointiryhmä pitää hyvänä käytäntönä. Sivuston kautta saa selkeän kokonaiskuvan niistä kansainvälisistä verkostoista, joissa TAMK on mukana ja joissa toimimista se pitää strategisesti tärkeänä. Auditointiryhmä suosittelee vastaavanlaisen sivuston laatimista myös kansallisista verkostoista. Samalla auditointiryhmä kannustaa TAMKia viemään päätökseen kansainvälisten kumppanuuksien arviointityön, jonka se on käynnistänyt vuoden 2021 aikana. Tämän arviointityön tulokset olisi hyvä kytkeä osaksi kansainvälisten kumppanuuksien strategista uudistamista. Tällä hetkellä TAMK tekee yhteistyötä 355 partnerikorkeakoulun kanssa 55 eri maassa. Tällaisen verkoston ylläpito voi olla sekä strategisesti että operatiivisesti kuormittavaa. Kansainvälisten verkostojen hallinnan näkökulmasta hyvä käytäntö on maanosatiimit, jotka TAMK on perustanut tukemaan partnerikorkeakoulujen kanssa tehtävää yhteistyötä.

TAMK on vahvistanut kansainvälisiä kumppanuuksiaan ja toimintaa erilaisissa kansainvälisissä verkostoissa, ja näin sekä koulutuksen kansainvälisyys että koulutusvienti ovatkin kasvaneet.  TAMKilla on hyvät edellytykset vahvistaa sen TKI-toimintaa niin kansallisesti ja kuin kansainvälisesti. Auditointiryhmä kannustaakin TAMKia kiinnittämään huomiota myös pk-sektorin kasvua ja kansainvälistymistä edistävään toimintaan. Auditointiaineistossa ja -haastatteluissa TAMKin rooli ja sen TKI-toiminnan yhteys kasvuhakuisten pk-yritysten ja Pirkanmaan alueen innovaatiokyvykkyyden kehittämiseen ja uutta luovan osaamisen vahvistamiseen jäi osin kapeaksi.

TAMK on kehittämässä kumppanuusmallia, jonka tavoitteena on systematisoida kumppanuuksien johtamista ja kehittämistä. Auditointiryhmä pitää tärkeänä, että TAMK on nostanut kumppanuuksien hallinnan kehittämisen kohteeksi ja suosittelee, että tämän kehittämistyön yhteydessä tarkastellaan myös muita kuin strategisia kumppanuuksia. Muiden kuin strategisten kumppaneiden kanssa olisi hyvä hyödyntää ketteriä yhteistyön muotoja, joissa tuloksia syntyy nopeasti. Kevyempi ja ketterämpi, erityisesti pk-sektorin tarpeisiin suunnattu kumppanuusmalli voisi avata TAMKille uusia mahdollisuuksia vahvistaa sen toiminnan vaikuttavuutta sekä jatkuvassa oppimisessa että pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä edistävässä TKI-toiminnassa. Samalla myös kumppanuusmalliin liittyvää sisäistä ja ulkoista viestintää on syytä kehittää.