1.3 Koulutuksen arviointi ja kehittäminen

Assessment of the audit team

Opetussuunnitelmia uudistetaan säännöllisesti

Xamkin opetussuunnitelmia arvioidaan ja päivitetään tarvittaessa. Laajempia uudistuksia on tehty vuosina 2016 ja 2019. Systemaattisella tulosseurannalla ja tulosten käsittelyllä organisaation eri tasoilla pyritään vaikuttamaan koulutusten laatuun, tuloksellisuuteen ja strategianmukaisuuteen.  Tiedolla johtamista pyritään jatkossa vahvistamaan sähköisen PowerBI -raportoinnin avulla.

Opiskelijapalautekäytäntöjen ja kehittämisfoorumeiden jalkauttamista on jatkettava

Xamkilla on tarkoituksenmukaisia opiskelijapalautekäytäntöjä, mutta joitakin palautekäytäntöjä voisi vielä kehittää koko korkeakoulun tasolla. Esimerkiksi opintojaksojen välipalautteen hyödyntämisessä on vaihtelua Xamkin eri koulutusten, yksiköiden ja opettajien välillä. Koulutuksissa, joissa palautetta kerättiin, koettiin välipalaute erinomaiseksi käytännöksi ja auditointiryhmä kannustaakin korkeakoulua laajentamaan käytännön kattamaan kaikki koulutukset.

Auditointivierailulla opiskelijat tunnistivat opintojaksopalautteen opiskelijan mahdollisuutena vaikuttaa opetuksen suunnitteluun. Opiskelijat eivät tunnistaneet muita palautekyselyjä (tulokysely ja koulutuksen kehittämiskysely) kuin opintojaksopalautteen. Opiskelijoilla oli kuitenkin vähän tietoa palautteen varsinaisesta vaikuttavuudesta. Vastapalautteen antaminen ja opiskelijapalautteen vaikuttavuuden esille tuominen entistä näkyvämmin opiskelijoiden keskuuteen vahvistaisi opiskelijoiden motivaatiota vastata eri palautekyselyihin.

Auditointivierailulla korostui opintojaksopalautteen ja kehittämisfoorumien rooli opiskelijan mahdollisuuksissa vaikuttaa koulutuksen/opetuksen kehittämiseen. Vaikka kehittämisfoorumeiden toteuttamiseen on luotu malli (yhteinen menettelytapaohje ja kehittämisfoorumin huoneentaulu), jonka tulisi vähintäänkin toteutua koulutusten järjestämien foorumeiden toteutuksissa, ovat erot toteutuksissa vielä ilmeiset. Kehittämisfoorumeiden haasteena on usein liian pieni opiskelijaosallistujamäärä. Opiskelijat toivat auditointivierailulla esille toiveen kehittämisfoorumeiden opiskelijakeskeisyyden vahvistamisesta. Yksi mahdollisuus olisi se, että opiskelijat olisivat foorumeiden järjestäjätaho.

Sidosryhmien roolia koulutuksen kehittämisessä voisi vahvistaa, erityisesti yritysyhteistyön osalta. Jatkuvan oppimisen osalta aktiivinen vuoropuhelu ympäröivän yhteiskunnan kanssa edesauttaa koulutustarjonnan kehittämistä ympäristön tarpeisiin vastaten.

Tukipalveluita kehitetään niin yhteiskehittämisen kuin henkilöstö- ja opiskelijapalautteen pohjalta. Esimerkkinä tästä on opiskelijaorientaation kehittäminen ja Ekampus sähköisten palvelujen edistäjänä. Ekampus sai auditointivierailulla kiitosta opettajilta verkko-opetuksen tukijana ja kehittäjänä. Ekampuksen tarjoaman tuen merkitys on korostunut koronapandemian aikaisessa etäopetuksessa ja -ohjauksessa.