2 Vaikuttava ja uudistava korkeakoulu

Arviointialueella II arvioidaan menettelytapoja, joilla johdetaan ja kehitetään yhteiskunnallista vuorovaikutusta, edistetään korkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan ja taiteellisen toiminnan vaikuttavuutta sekä tuetaan kokeilevaa toimintakulttuuria.

Arviointialue II on auditointiryhmän arvion mukaan tasolla hyvä.

Auditointiryhmän tunnistamat keskeiset vahvuudet ja kehittämissuositukset

Vahvuudet

  • TKI-toiminta on hyvin johdettua ja systemaattista sekä erityisesti alueellisesti vaikuttavaa. Toimintatavat ja tukitoiminnot tukevat avoimen tieteen edistämistä.
  • Turun ammattikorkeakoulu on vahva alueellinen vaikuttaja ja arvostettu yhteistyökumppani.
  • Sidosryhmäyhteistyö on laajaa ja sen hallinta on kehittynyttä. Sidosryhmäyhteistyötä kehitetään strategisesti ja pitkäjänteisesti esimerkiksi kumppanuussopimusten avulla.

Kehittämissuositukset

  • Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden laadullista seurantaa tulee kehittää kattavan määrällisen seurannan lisäksi.
  • TKI-ekosysteemejä tulee kehittää entistä yrityslähtöisimmiksi ja ottaa nykyistä paremmin huomioon loppukäyttäjät ja ekosysteemeihin kuuluvien toimijoiden sitouttaminen.
  • Alumnitoiminnan tavoitteita tulee selkeyttää ja alumnitoiminnan roolia yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa tulee vahvistaa.