1 Osaamista luova korkeakoulu

Arviointialueella I arvioidaan niitä menettelytapoja, jotka tukevat opiskelijakeskeistä, työelämälähtöistä ja tutkimukseen tai taiteelliseen toimintaan perustuvaa koulutuksen suunnittelua, toteutusta ja kehittämistä.

Arviointialue I on tasolla Hyvä.

Auditointiryhmän tunnistamat keskeiset vahvuudet ja kehittämissuositukset

Vahvuudet

  • Pedagoginen kehittämisohjelma on koulutustoimintaa yhtenäistävä ja toimintaa tulevaisuuteen ohjaava asiakirja.
  • Jatkuvan oppimisen toimintoja koordinoidaan keskitetysti ja toimintaa on kehitetty systemaattisesti.
  • Xamkissa on yhteisöllinen ja avoimen vuorovaikutuksen toimintakulttuuri, joka mahdollistaa koulutuksen kehittämisen muodollisten palautekanavien rinnalla.
  • Opiskeluhyvinvointia edistetään monilla tavoin. Koulutuksilla on henkilöstön keskuudessa opiskelijavastaavat (OVA) ja opiskelijoille tarjotaan esimerkiksi opintopsykologin palveluita sekä verkko-ohjausta.

Kehittämissuositukset

  • Sidosryhmiä tulee osallistaa monipuolisemmin koulutuksen suunnitteluun ja kehittämiseen.
  • Opiskelijan osaamisen kehittymistä ja ammatillista kasvua on tuettava entistä vahvemmin.
  • Opiskelijapalautekäytänteitä ja kehittämisfoorumeiden toteutusta tulee yhtenäistää tarkoituksenmukaisella tavalla eri koulutusaloilla ja yksiköissä.
  • Kansainvälisyys tulee huomioida entistä vahvemmin koulutuksen suunnittelussa, jotta aidosti kansainvälinen korkeakoulu -tavoite toteutuu kokonaisvaltaisesti.