2.2 Vaikuttava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä taiteellinen toiminta

Auditointiryhmän arvio

Määrällisten tavoitteiden rinnalle laadulliset tavoitteet hankkeiden suuntaamisessa

Strategiansa mukaisesti Xamkin yhtenä kärkenä on vaikuttava tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta: ”Kansainvälinen ja korkeatasoinen TKI-toiminta on keskeinen osa korkeakoulumme alueellista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Sen avulla tuotetaan ratkaisuja yritysten ja työelämän tarpeisiin”. Xamk on määritellyt tutkimustoiminnalleen neljä vahvuusaluetta, joiden toiminta ja tavoitteet perustuvat strategiassa nimettyihin, alueen tarpeista nouseviin painopisteisiin. TKI- hankkeiden ja hankekumppaneiden määrä on viimeisen vuoden aikana kasvanut merkittävästi sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Määrällisen kasvun rinnalla Xamkissa pyritään kehittämään TKI-toiminnan laatua ja kumppanuuksien hallintaa, mitä auditointiryhmä pitää suositeltavana kehityssuuntana.

Vaikka on tärkeää, että TKI-volyymi pysyy korkealla tasolla tai kasvaa, auditointiryhmä suosittelee, että samanaikaisesti kiinnitetään huomiota toiminnan laatuun. Laadukkaat lisäarvoa tuottavat ja mahdollisesti markkinoiden hyödyntämät ratkaisut tuovat kestävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta mm. työpaikkojen muodossa. Hankkeiden kaupallistaminen ja hankkeissa tuotetun tiedon vaikuttavuus on tunnistettu Xamkissa seurattaviksi kohteiksi.

Xamkin TKI-toiminta on monelta osin julkisesti rahoitettua, mistä seuraa, että myös tutkimustoiminta on avointa ja avoimesti löydettävissä samoin kuin julkaisut. Avointen ja hyvien tieteellisten käytäntöjen toteutuminen pyritään varmistamaan mm. avoimen tieteen ja tutkimuksen -työryhmän (ATT) ja tutkimuseettisen toimikunnan avulla. Tutkimustietoa jaetaan henkilöstön, opiskelijoiden ja kumppaneiden kesken. Xamkin toiminnan vaikuttavuutta on arvioitu lisäksi aihetta käsittelevissä julkaisuissa. Tiedon jakamista on pyritty lisäämään monikanavaisesti hyödyntämällä muun muassa digitaalisia alustoja ja blogeja. Vaikuttavuutta on kehitetty mm. kouluttamalla avainhenkilöitä vaikuttavan viestimisen ja sosiaalisen median käyttämisen osa-alueilla. Xamkin medianäkyvyys onkin viime vuosina TKI-toiminnan osalta parantunut. Xamkin julkaisusarjat ja mm. TKI-työstä kertova verkkolehti ovat avoimesti saatavilla. Tutkimustuloksista ja hankkeista viestitään Xamkin verkkosivuilla, TKI-toiminnan blogissa, hankkeiden omilla verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa.

Xamkilla on useita avoimia oppimis- ja TKI-ympäristöjä (Xlab, Paja Kouvola, Kuitulaboratorio, PatteriES, JuveniaAkatemia ja Active Life Lab), jotka edistävät yhteiskehittämisen kulttuuria ja toiminnan vaikuttavuutta alueella. Kun TKI-toimintaa on kehitetty, on samalla vahvistunut asiantuntijapääoma ja sitä tukeva infrastruktuuri, josta esimerkkinä on toimintaa hyvin tukeva Hansa -järjestelmä. Yhteinen hankesalkku Hansa edistää arjen tavoitteellista toimintaa ja organisoimista ja on avoin koko henkilöstölle.

TKI-toiminnan yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle on määritelty vahvuusalakohtaiset konkreettiset tulostavoitteet, joita seurataan säännöllisesti eri toimielimissä. Auditointiryhmä suosittelee, että TKI-toiminnassa huomioidaan vahvemmin myös opetuksen tavoitteita opetussuunnitelmatasolta lähtien. Tällöin hankesuunnittelua ja yhteistyötä voitaisiin rakentaa paremmin myös Xamkin koulutustoimintaa tukevaksi. Vaikka opetuksen resurssiongelma nousi esille auditointiaineistoissa, arviointiryhmä katsoo Xamkin keskustelevan ja avoimen toimintakulttuurin vievän TKI-kehittämistyötä eteenpäin ja auttavan resursointiin liittyvien haasteiden ratkaisemisessa.

Asiakkuuksienhallinnan kehitystyö on lähtenyt hyvin liikkeelle

Auditointiryhmä suosittelee, että Xamk etenee suunnitellusti yhteisen asiakkuuksienhallintajärjestelmänsä (CRM) kehittämisen kanssa, jotta TKI-toimintaa koskevan ja sen piirissä tuotetun tiedon saatavuus yhteistyöyrityksille paranee. Tällä hetkellä tiedon jakamisen välineet toimijaverkostossa ovat kehitteillä, minkä vuoksi verkostotyöskentelyn skaalautuvat hyödyt jäävät näiltä osin saavuttamatta. Hyötyjä voisivat olla esimerkiksi b2b -markkinoinnin sekä yritysten yhteiskehittämisen edistäminen.

Xamk on TKI-toiminnan kehittämisen rinnalla pyrkinyt kohti ennakoivan toimintaympäristön rakentamista. Xamk on valmistellut TKI-toiminnan vaikuttavuusmallia, johon laatujärjestelmä on integroitu mukaan. Auditointiryhmä suosittelee jatkamaan vaikuttavuusmallin edelleen kehittämistä ja mallin jalkauttamista osaksi arjen toimintaa.