Korkeakoulun organisaatio ja strategia

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk) on monialainen ammattikorkeakoulu, jonka kampukset sijaitsevat Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Xamk aloitti toiminnan vuonna 2017, kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut fuusioituivat. Xamk Oy:n omistavat Kotkan, Kouvolan, Mikkelin ja Savonlinnan kaupungit.

Xamk järjestää tutkintoon johtavaa koulutusta seitsemällä OKM:n määrittelemällä ohjauksen alalla. Vuonna 2019 tutkinto-opiskelijoita oli 9 500. Jatkuvan oppimisen tarjonta on laaja. Vuonna 2019 avoimen AMK:n tarjonnassa oli 610 opintojaksoa ja niillä suoritettiin 46 044 opintopistettä. Avoimen AMK:n opiskelijoita oli 8 900.

TKI-toiminta keskittyy neljään vahvuusalaan: digitaalinen talous, kestävä hyvinvointi, logistiikka ja merenkulku sekä metsä, ympäristö ja energia. Vuonna 2019 TKI-rahoituksen kokonaisvolyymi oli 63 M€, josta ulkoista tutkimusrahoitusta oli 15,4 M€. Hankkeita oli toteutuksessa 259, joista 55 oli kansainvälisiä hankkeita.

Henkilöstöä Xamkissa oli vuonna 2019 yhteensä 830. Heistä 318 oli opetushenkilökuntaa, 241 hallinto- ja tukipalveluhenkilökuntaa ja 271 tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan henkilökuntaa.

Organisaatio

Xamk Oy:n ylintä päätösvaltaa käyttää yhtiökokous, joka nimeää hallituksen. Toiminta on organisoitu kolmeen koulutuksen ja neljään hallinnon ja tukipalvelujen kokonaisuuteen.

Koulutusalat ovat Tekniikka, Hyvinvointi sekä Talous ja kulttuuri. Niitä johtavat koulutusalajohtajat. Koulutusalat koostuvat koulutusyksiköistä, joita johtavat koulutusjohtajat. Tukipalvelut, TKI ja palvelut sekä hallinto on organisoitu yksiköihin, joita johtavat yksikön päälliköt.

 

Kuva 1. Organisaatiokaavio, elokuu 2020.

 

Strategia

Xamkin visiona vuoteen 2030 on uudistaa Kaakkois-Suomen elinvoimaisuus, kasvaa ja kehittyä, tuoda alueelle opiskelijoita ja osaamista sekä luoda yrittäjyyttä ja tehdä vastuullisia valintoja. Vuoteen 2025 mennessä tavoitteena on luoda Kaakkois-Suomeen uutta työtä ja osaamista yhdessä elinkeinoelämän, korkeakoulukumppaneiden ja omistajakaupunkien kanssa ja näin vaikuttaa positiivisesti väestökehitykseen. Tavoitteena on myös henkilöstö, jolla on kyky uudistua jatkuvasti, herkkyyttä kuunnella elinkeinoelämää sekä kykyä nähdä globaalin kehittymisen suuntaa.

Strategisina kärkinä ovat

  • tulevaisuussuuntautunut koulutus
  • kansainvälisyys elinvoimaksi ja
  • vaikuttava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta.

Xamkin strategia