2.2 Vaikuttava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä taiteellinen toiminta

Assessment of the audit team

Tutkimus ja taiteellinen toiminta on vaikuttavaa painopistealueilla

Lapin yliopisto edistää tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan vaikuttavuutta erityisesti kolmella strategisella painopistealueellaan. Yliopisto on hyvin verkostoitunut maakunnan alueella. Sillä on asiantuntijajäsenyyksiä maakuntahallinnossa ja sitä kautta toiminta uudistaa yhteiskuntaa. Yliopistolla on haastattelujen mukaan esimerkiksi Lapin liiton kanssa perustettu Arctic Smartness -tutkimuksen yhteenliittymä. Yliopistolla on myös klustereita Lapin liiton kanssa. Yhtenä yliopiston erityispiirteenä on monipuolista tutkimustoimintaa harjoittava Arktinen keskus. Lisäksi yliopistolla on monipuolista hanketoimintaa. Hanketoiminta on haastateltavien mukaan hyvin organisoitua. Sekä yliopiston hanketukeen että tutkimuspalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä.

Auditointihaastatteluissa tuli esille, että taiteiden tiedekunnassa toiminnan vaikuttavuutta edistetään vahvalla hanke- ja tutkimustoiminnalla. Täydentävän rahoituksen osuus on merkittävä useimmissa yksiköissä. Esimerkiksi haastatteluiden mukaan taiteiden tiedekunnassa täydentävän rahoituksen osuus on noin 34 prosenttia tiedekunnan budjetista, mitä voidaan pitää erinomaisena saavutuksena. Taiteellinen toiminta on erittäin hyvin verkostoitunutta kotimaassa ja kansainvälisesti. Tiedekunnan tiloissa on luovaa start up -toimintaa. Tiedekunnalla on galleriatiloja näyttelyitä varten ja se järjestää taiteeseen liittyviä seminaareja.

 

Lisää vaikuttavuutta selkeämmillä tavoitteilla ja viestintään panostamalla, myös kansainvälisesti

Lapin yliopisto seuraa yhteiskunnallista vuorovaikutustaan indikaattoreiden avulla, joista tärkeimpiä ovat täydentävän rahoituksen määrä, alueelliset, kansalliset ja kansainväliset asiantuntijatehtävät sekä jatkuvan oppimisen opintopistekertymät. Yliopiston sidosryhmät osallistuvat opetussuunnitelmien laadintaan. Yliopisto järjestää sidosryhmille tapaamisia, joiden kautta se saa tietoa yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen ja vaikuttavuuden tilasta sekä ideoita sen kehittämiseksi. Yliopisto sitouttaa sidosryhmiä laajan hanketoiminnan avulla. Haastatteluissa tuli esille, että joillakin yksiköillä tai toiminnoilla on myös omia vaikuttavuusmittareitaan. Esimerkiksi Arktisessa keskuksessa vaikuttavuutta mitataan vierailleiden koululaisten ja muiden näyttelyvieraiden määrillä sekä blogikirjoitusten määrillä.

Itsearviointiraportin ja haastattelujen perustella yliopistolla ei ole selkeää toimintamallia vaikuttavuutta koskevien tietojen keräämisestä. Haastatteluissa tuli esille, että Lapin yliopisto ei ole asettanut selkeitä tavoitteita tutkimuksen yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle. Auditointiryhmä suosittelee, että yliopisto panostaa yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen tavoitteellisuuden ja vaikuttavuuden kehittämiseen. Toimintamallissa tulee määritellä, mitä tietoa kerätään ja miksi sitä kerätään. Lisäksi yliopistossa tulee suunnitella toimenpiteet tietojen hyödyntämistä varten.

Lapin yliopistolla on suhteellisen monia tapoja viestiä tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan tuloksista, mutta ne eivät muodosta systemaattista kokonaisuutta. Yliopisto viestii tutkimuksesta ja taiteellisesta toiminnasta verkkosivujen, sosiaalisen median ja mediatiedotteiden välityksellä. Yliopistolla on myös Kide-lehti, jossa viestitään tutkimuksen tuloksista. Osa tiedeviestintää ovat Arctic Lounge -tilaisuudet, joiden teemoina ovat ajankohtaiset asiat. Taiteesta viestitään myös popularisoimalla tieteen tuloksia Pohjoinen valo -portaalissa. Haastattelujen mukaan näistä viestintää systematisoimalla ja siihen panostamalla yliopisto saisi tutkimuksen tuloksia nykyistä paremmin sidosryhmiensä tietoon.

Haastattelujen perusteella Lapin yliopistolla on paikallista ja Lapin alueeseen liittyvää vaikuttavuutta, mutta ei vielä laajasti kansallista ja kansainvälistä vaikuttavuutta. Yliopistolla on kuitenkin mahdollisuus ja kyky kehittää vaikuttavuuttaan nykyistä laajemmaksi erilaisilla monimediallisilla ratkaisuilla sekä innovatiivisella otteella.

Lapin yliopisto edistää avointa tiedettä monipuolisesti

Lapin yliopistolla on toimivat käytännöt avoimen tieteen edistämiseksi. Lapin yliopisto on allekirjoittanut Avoimen tieteen ja tutkimuksen julistuksen 2020–2025. Yliopistossa toimii vastuullisen tutkimuksen työryhmä. Tutkimuksen kehittämistyöryhmä seuraa vastuullisen tutkimuksen, avoimen tieteen ja tutkimuseettisten periaatteiden toteutumista. Yliopisto on nimennyt eettisen valmistelun tukihenkilön, johon tutkijat voivat olla helposti yhteydessä. Haastattelujen mukaan yliopisto esimerkiksi maksaa tutkijoiden puolesta avoimien julkaisujen maksut.

Lapin yliopistolla on systemaattiset menettelytavat, joilla se varmistaa hyvän tieteellisen käytännön toteutumisen. Lapin yliopisto on sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohjeeseen hyvän tieteellisen käytännön edistämiseksi ja sen loukkausepäilyjen käsittelemiseksi. Yliopisto on laatinut TENKin ohjeen perusteella omat sisäiset toimintaohjeensa. Hyvä tieteellinen käytäntö on osa yliopiston tutkimuksen laatujärjestelmää. Yliopistolla on yhdessä Lapin ammattikorkeakoulun kanssa Lapin ihmistieteiden eettinen toimikunta. Haastattelujen mukaan hyvän tieteellisen käytännön toteutumista on varmistettu monipuolisella organisaatiorakenteella, ja rakenne on koettu myös käytännössä toimivaksi. Väitöskirjatutkijoille on tarjolla tutkimusetiikan kursseja, joita he voivat valita missä tahansa opintojen vaiheessa.