1.2 Koulutuksen toteutus

Assessment of the audit team

Opiskelu on opiskelijalähtöistä ja monipuolista

Lapin yliopisto soveltaa johdonmukaisesti ja avoimesti tutkintojen suorittamista ja opiskelijavalintoja koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Yliopisto tekee valtakunnallista valintakoeyhteistyötä sekä osallistuu valtakunnalliseen yhteishakuun. Haku- ja valintaperusteet on kuvattu Opintopolku-palvelussa, ja hakijat saavat tarvittaessa neuvontaa opiskelijahakuun liittyviin kysymyksiin. Hakijalla on oikeus tehdä oikaisupyyntö valinnan tuloksesta. Aiemmin opitun hyväksilukuprosessissa (AHOT) noudatetaan yleisiä kansallisia suosituksia. AHOToinnista vastaavat opintojaksojen vastuuopettajat ja tiedekuntien AHOT-vastuuhenkilöt. Yliopistolla on käytössä osaamisen suuntaamisen toimintamalli, jolla varmistetaan tarvittavien opetus- ja ohjausresurssien riittävyys.

Lapin yliopistossa koulutuksen toteutus pohjautuu opiskelijalähtöisten ja monipuolisten opetusmenetelmien hyödyntämiseen. Opiskelijat ovat osa yliopistoyhteisöä. Heillä on mahdollisuus osallistua erilaisten työryhmien toimintaan ja vaikuttaa koulutusten toteuttamiseen antamalla esimerkiksi palautetta. Opetuksessa käytetään runsaasti erilaisia ryhmätyöskentelyn muotoja. Opiskelijoilla on erinomaiset mahdollisuudet suorittaa sivuaineopintoja joustavasti muista tiedekunnista. Tarjolla on myös monitieteisiä sivuainekokonaisuuksia. Toisaalta opiskelijat kaipasivat enemmän suoritusvaihtoehtoja opintojaksoille ja joustavuutta niihin. Opiskelijat pitivät opiskelijalähtöisyyden uhkina suurenevia ryhmäkokoja ja massasuoritusmuotojen yleistymistä.

Opiskelijoiden integroitumista työelämään tuetaan tarjoamalla työharjoittelumahdollisuuksia sekä osallistamalla heitä työelämän yhteistyöprojekteihin. Monin paikoin opiskelijoiden harjoittelumahdollisuudet ovat hyvät ja tarjolla on harjoitteluvouchereita. Opiskelijat kokivat harjoitteluiden edistävän työelämässä vaadittavaa osaamista ja kokivat harjoitteluista saatavan palautteen hyödyllisenä. Yhteistyö sidosryhmien kanssa oli toimivaa harjoitteluiden toteuttamisessa ja niiden kehittämisessä. Hanke- ja sidosryhmäyhteistyö tarjoaa osallistumismahdollisuuksia myös opiskelijoille. Auditointiryhmä suosittelee, että yhteistyöprojekteja työelämän kanssa voisi lisätä laajemmin eri koulutusaloille.

Opiskelijoiden yksilöllisiä ja omia vahvuuksia tukevia opintopolkuja mahdollistetaan ohjauksen avulla. Opiskelijat laativat opintojensa alussa henkilökohtaisen opintosuunnitelman. Opiskelijoille on tarjolla ohjausta ja neuvontaa opintojen edistymisen tueksi, ja opintojen etenemistä seurataan lukukausittain. Keskeyttämisvaarassa oleviin opiskelijoihin otetaan yhteyttä ja heille tarjotaan tukea ja ohjausta. Opintojen joustavuutta ja etenemistä tuetaan muun muassa tarjoamalla opintoja ympäri vuoden ja tenttiakvaario Examilla, mikä mahdollistaa tenttien suorittamisen opiskelijan oman aikataulun mukaisesti. Opintojen yksilöllisyyttä tukee mahdollisuus suorittaa myös Lapin ammattikorkeakoulun tarjoamia opintoja.

Opintojen etenemisessä opiskelijat kokivat haasteeksi sen, että opintojaksot ovat usein täynnä eivätkä kaikki halukkaat mahdu mukaan. Opintojen etenemistä seurataan Peppi-järjestelmän avulla. Yliopistossa on myös kehitetty opettajatuutorointia ja ohjausjärjestelmiä. Auditointiryhmän näkemyksen mukaan oppimisanalytiikan tarjoamia uudenlaisia mahdollisuuksia kannattaa hyödyntää laajemminkin opintojen etenemisen seurannassa.

Maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden sijoittumista työelämään seurataan uraseurantakyselyiden avulla, jotka toteutetaan viisi vuotta maisteriksi valmistumisen ja kolme vuotta tohtoriksi valmistumisen jälkeen. Niiden avulla arvioidaan opiskelun antamien valmiuksien ja työn vaatimusten kohtaamista. Valtakunnallisen kandipalautekyselyn avulla seurataan opiskelijoiden kokemuksia yleisten työelämävalmiuksien kehittymisestä kandidaattivaiheen opintojen aikana.

 

Oppimisympäristö tukee opiskelijoiden hyvinvointia

Lapin yliopistossa on kiinnitetty huomiota opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseen, ja tätä kehitetään edelleen erityisesti korona-ajan jatkuessa. Viisi opintokuraattoria tukee opiskelijoita hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Auditointihaastatteluiden toteutuksen aikaan opintopsykologin tehtävä oli avoinna. Opiskelijat kokivat pääsääntöisesti, että opettajat ovat korona-aikana huolehtineet heidän hyvinvoinnistaan, ja tiedekunnissa on järjestetty yhteisöllisyyttä tukevaa toimintaa. Auditointihaastattelut osoittivat, että yliopiston yhteisöllinen ja tasa-arvoinen toimintakulttuuri sekä opintojen joustavat toteutustavat tukevat opiskelijoiden hyvinvointia. Toisaalta haastattelut osoittivat, että opiskelijoiden hyvinvointia ei aina tunnistettu koko yliopistoyhteisön yhteiseksi asiaksi. Auditointiryhmä suosittelee, että opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen osana laadukasta pedagogiikkaa tulee tunnistaa paremmin ja lisätä sekä opettajien että opiskelijoiden tietoisuutta siitä, miten yliopistoyhteisö voisi tukea nykyistä systemaattisemmin ja vahvemmin opiskelijoiden hyvinvointia.

Opiskelijat toivoivat enemmän hyvinvointia ennakoivaa ja ylläpitävää toimintaa yliopistoyhteisöltä ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:ltä sekä parempaa tiedottamista olemassa olevista palveluista. Vaikka hyvinvoinnin kehittämistä koskevat suositukset nousivat esiin korostuneesti koronapandemiasta johtuen, hyvinvoinnin tukemista osana koko yliopistoyhteisön toimintaa on suositeltavaa edelleen kehittää.