1.2 Koulutuksen toteutus

Assessment of the audit team

Centrian koulutuspolut on rakennettu johdonmukaisina prosesseina opiskelijavalinnasta valmistumiseen asti. Työelämäläheinen koulutus ja opiskelijoiden työllistyminen ovat koko korkeakoulun yhteisiä tavoitteita. Yhteistyö alueellisten toimijoiden kanssa etenkin kansainvälisten opiskelijoiden kiinnittymiseksi korkeakoulun toimialueelle tai laajemmin Suomeen on hyvä esimerkki toimivasta alueellisesta yhteistyöstä.

Monipuoliset pedagogiset menetelmät, digipedagogiikka ja sitoutuneet opettajat vahvuutena

Centriassa hyödynnetään opetuksen toteutuksessa monipuolisia pedagogisia menetelmiä, työtapoja ja oppimisympäristöjä. Opiskelijat antoivat näistä myönteistä palautetta. Opiskelijatyöpajoissa ja -haastatteluissa mainittiin useasti harjoittelut, erilaiset laboratorioympäristöt, simulaatiot ja tekemällä oppiminen, jotka opiskelijat kokevat motivaatiota lisäävinä ja oppimista edistävinä menetelminä.

Yksi esimerkki Centrian vahvasta opetuksen kehittämistyöstä näkyy digipedagogiikassa. Digitaalisten oppimisympäristöjen hyödyntämiseen on luotu opettajien tueksi hyviä käytäntöjä esimerkiksi digipedagogiikan vertaismentoroinnissa. Auditointiryhmän näkemyksen mukaan näitä malleja ja käytänteitä kannattaa edelleen vahvistaa. Opettajatyöpajojen aineistossa nousivat esiin myönteisinä asioina myös kollegiaalinen tuki ja yhteiskehittäminen, joita vahvistavat osaava esihenkilötyöskentely ja johdon tuki.

Auditointihaastatteluiden sekä opiskelija- ja opettajatyöpajojen mukaan Centrian opetushenkilöstö on asiantuntevaa ja työhönsä sitoutunutta. Opetushenkilöstöllä on vahva kehittämisen eetos, mikä mahdollistaa monipuoliset pedagogiset ratkaisut ja työtavat. Työpajojen aineistojen mukaan opiskelijat saavat oppimisestaan palautetta, mikä tukee osaamistavoitteiden saavuttamista. Haastatteluiden mukaan Centriassa koulutuksen toteutus tukee monin tavoin tavoitteellista oppimista ja mahdollistaa opiskelijoiden aktiivisen roolin omassa oppimisprosessissaan.

Opettajatyöpajojen mukaan yhteisopettajuudesta on hyviä kokemuksia silloin, kun työnjako on selkeä ja opintojakson suunnitteluun on riittävästi aikaa. Opettajatyöpajojen perusteella yhteisopettajuuteen ja sen käytänteisiin liittyy hajanaisuutta. Auditointiryhmä suosittelee, että yhtenevä käytäntö varmistetaan varaamalla yhteistä suunnitteluaikaa korkeakoulutasolla määritellyllä avoimella prosessilla.

Vahvempi koordinointi opiskelijoiden yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi

Auditointihaastatteluissa havaittiin koulutusalojen välisiä eroja koulutuksen toteutukseen liittyvissä pedagogisissa valinnoissa ja käytännöissä. Pedagogiset ratkaisut tehdään tiimitasolla, jolloin opiskelijoiden kohtelu ei ole aina yhdenvertaista. Opiskelijatyöpajojen perusteella digitaalista oppimisympäristöä (Itslearning) hyödynnetään koulutusaloilla useilla eri toimintamalleilla. Opettajat rakentavat sisältöjä oppimisympäristöön vaihtelevin periaattein, mikä opiskelijoiden mukaan aiheuttaa esimerkiksi haasteita löytää oppimateriaalia ja palauttaa tehtäviä määräajassa.

Auditointihaastatteluiden ja opettajien työpaja-aineistojen perusteella valinnat lähiopetuksen, virtuaalisen ja hybriditoteutuksen välillä tehdään ilman yhteisiä ohjeistuksia. Osaamistavoitteiden saavuttaminen yhdenvertaisesti tulisi olla mahdollista kaikissa opetuksen toteutustavoissa.

Auditointihaastatteluiden ja Centrian itsearviointiraportin perusteella erilaisten työtapojen koordinointi ja opintojaksojen eri toteutusmuodoista informointi oikea-aikaisesti opiskelijoille ovat selkeitä kehittämiskohteita. Auditointiryhmä suosittelee, että koulutusten toteutukseen liittyvä ohjeistus olisi entistä yhteneväisempi eri koulutusaloilla ja yli tiimirajojen. Koulutusjohdon rooli on keskeinen, kun laaditaan linjauksia ja tarjotaan opettajille tukea opetusmuodon valintaan. Yhteisesti sovitut periaatteet edistävät myös opiskelijoiden yhdenvertaisuutta, kun tulevat opetusjärjestelyt olisivat tiedossa opintojakson alussa.

Kansainvälisyys koulutuksen kehittämisen voimavarana ja kehittämiskohteena

Kansainvälisyys määritellään itsearviointiaineistossa Centrian tunnusomaiseksi toimintatavaksi. Auditointiaineiston perusteella se on korkeakoulun eri toimijoiden tunnistama selkeä vahvuus ja voimavara.

Monikulttuurisuuden myönteinen vahvistaminen ja kulttuurienvälisen viestinnän osaamisen kehittäminen ovat haastatteluiden mukaan selkeitä opetuksen kehittämiskohteita. Auditointiryhmä suositteleekin, että opettajien ja opiskelijoiden kulttuurienvälistä osaamista vahvistetaan järjestämällä monikulttuurisuuteen liittyviä koulutuksia ja jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia opettajille, opiskelijoille ja valituille sidosryhmille. Tämä hyödyttäisi esimerkiksi niitä yrityksiä, jotka ottavat vastaan Centrian harjoittelijoita useista eri kieli- ja kulttuuritaustoista. Samalla vahvistuisi itsearvioinnissa mainittu painopistealue ”kohtaamisten ja yhdessä löytämisen mahdollistaminen”.

Centriassa on paljon englanninkielistä opetusta. Auditointihaastattelujen perusteella englanninkielisen oppimateriaalin tuottamiseen kaivataan tukea. Nämä tarpeet vaihtelevat eri koulutuksissa. Auditointiryhmä suosittelee, että opettajien kielitaidon vahvistamista tuetaan. Lisäksi on tärkeää huolehtia siitä, että tarvittavan oppimateriaalin tuottamiseen englanniksi on tarjolla riittävästi tukea.

Kohti toimivaa ohjausta ja tukipalveluita

Auditointiaineiston perusteella opinto-ohjaus toimii Centriassa pääosin hyvin. Opiskelijat kokevat saavansa tukea orientointivaiheesta valmistumiseen asti. Itsearviointiraportissa esitelty SkillsCentria mahdollistaa ohjauksen ja tuen matalalla kynnyksellä. Lisäksi yhteistyö opiskelijakunta Copsan kanssa edistää ohjauksen saavutettavuutta. Etenkin HyFlex-opinnoissa on syytä huolehtia riittävästä ja laadukkaasta ohjauksesta, jossa opettajilla ja opiskelijatuutoreilla on yhteinen toimintamalli ja yhteisesti sovitut toimintatavat. Tällöin esimerkiksi hybridiopiskelussa tarvittavat digitaidot varmistetaan kaikille opiskelukielestä ja koulutusalasta riippumatta.

Opiskelijoiden hyvinvointia ja yhdenvertaisuutta tuetaan Centriassa opiskelijoille suunnatuin tukipalveluin. Itsearviointiraportissa esitellään ohjaukseen osallistuva monialainen asiantuntijaryhmä sekä opiskelijahyvinvoinnista vastaava hyvinvointifoorumi. Ohjaus on myös osa opettajien työtä. Periaatteena on, että kaikki centrialaiset osallistuvat ohjaukseen. Opiskelijahaastatteluiden perusteella ohjauksen monien toimijoiden vastuualueet ja ohjauksen toteutuminen käytännössä vaihtelevat. Aineiston perusteella ohjaukseen liittyvät tehtävänkuvat ja vastuut jäävät osin epäselviksi. Auditointiryhmä suosittelee, että ohjaukseen osallistuvien toimijoiden tehtävänkuvia tarkennetaan. Tämä vahvistaisi toimivaa ohjausta entisestään.

Auditoinnin lisäaineistona saadun opinnäytetyöprosessia kuvaavan dokumentin perusteella opinnäytetyön ohjaus on mallinnettu riittävällä tasolla. Plagioinnin tunnistusprosessi on ohjaajalle suunnatussa ohjeessa selkeä, mutta auditointiryhmä suosittelee, että se avattaisiin perusteellisemmin myös opiskelijan Wihi-ohjeessa.

Työssäoppimisen suunnitelmallinen opinnollistaminen kehittämiskohteena

Auditointihaastatteluiden perusteella opetuksen toteutuksessa hyödynnettävät työelämäyhteydet ovat monipuolisia ja Centrian koulutusten työelämärelevanssi korkea. Opiskelijat kokevat mahdollisuuden opiskella työn ohessa myönteisenä asiana, joka edistää omalle alalle kiinnittymistä.

Auditointiaineiston perusteella työn opinnollistamisprosessi ei ole yhtenäinen. Vain osa henkilöstöstä tunnisti auditointihaastatteluissa työn opinnollistamisen käsitteen. Hyvin suunniteltuna työn opinnollistaminen voisi edistää opintopolkujen joustavuutta ja opiskelijoiden valmistumista määräajassa. Samalla se tukisi korkeakoulun keskeisiä strategisia tavoitteita työllistymisen suhteen.

Auditointiryhmän näkemyksen mukaan suunnitelmallinen ja osaamisperusteisuuteen nojaava työn opinnollistaminen edistäisi myös merkittävästi opiskelijoiden integroitumista alueen työpaikkoihin. Auditointiryhmä suosittelee työn opinnollistamisen prosessille korkeakoulutasoisen ohjeistuksen laatimista nimettyine vastuuhenkilöineen. Tämä mahdollistaisi vielä hajanaisille työn ja opiskelun yhdistämisen käytännöille yhtenevän kehikon. Sille olisi mahdollista määritellä koulutusala- ja tutkintokohtaisen seurannan työkalut, kuten opinnollistettujen opintopisteiden määrän dokumentointi. Auditointiryhmä nostaa Centrian TalenttiTehtaan esimerkiksi hyvästä käytännöstä, josta kertyneiden kokemusten perusteella koulutusalojen yhteistä opinnollistamisen prosessia olisi mahdollista täsmentää ja laajentaa.

Osaamisen yhdenvertainen tunnustaminen tukee yhdenvertaista arviointia

Työssä opitun tunnistamisen kehittämistarve mainitaan Centrian Opetuksen strategisessa toimintaohjelmassa 2022–2026, johon myös itsearviointiraportissa viitataan. Osaamisen arviointi liittyy kiinteästi aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen, mistä käytetään Centriassa käsitettä ahotointi. Opiskelijatyöpajojen perusteella opiskelijat kokevat, että nykyisellään prosessiin liittyy ennakoimattomuutta. Prosessin nimeäminen AHOT1- ja AHOT2-termein esimerkiksi Centrian intranetin opettajan ohjeessa vuodelta 2022 osoittaa, että asiaa ei ole täysin avattu opettajille eikä opiskelijoille kansallisten ja kansainvälisten linjausten mukaisesti. Opiskelijoiden saama kohtelu ja päätökset osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa eivät tue yhdenvertaisuutta.

Opiskelija- ja opettajatyöpajojen aineistojen, intranetin ohjeistuksen ja lomakkeiden sekä auditointihaastattelujen perusteella auditointiryhmä suosittelee osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kehittämistä koko korkeakoulussa. Lisäksi tehtyjen päätösten selkeä dokumentointi edistäisi käytäntöjen läpinäkyvyyttä ja opiskelijoiden tasa-arvoista ja yhdenvertaista kohtelua. Kokonaisuuden kehittämistarve tunnistettiin myös Centrian itsearviointiraportissa.

Opettajatyöpaja-aineiston mukaan opiskelija-arvioinnin kriteerit laaditaan opettajien välisessä yhteistyössä. Kriteerit ovat opiskelijoiden tiedossa opintojakson alkaessa. Niiden soveltaminen on sekä opettaja- että opiskelijatyöpajojen aineiston perusteella kuitenkin tapauskohtaista. Tästä seuraa haasteita opiskelija-arvioinnin eri vaiheissa. Auditointiryhmä suosittelee opiskelija-arvioinnin läpinäkyvyyden ja yhtenevyyden varmistamista.

Taiteellinen toiminta monipuolistaa Centrian koulutusta

Taiteellisessa toiminnassa, kuten kansanmusiikin koulutuksessa sekä konserttitoiminnassa, sidosryhmäyhteistyö on vahvaa. Taiteellinen toiminta tukee auditointiryhmän mukaan monipuolista koulutuksen toteuttamista. Opetushenkilöstön haastattelun mukaan taiteellisen toiminnan erilaiset toteutukset rikastuttavat opiskeluympäristöä ja tarjoavat opiskelijoille monipuolisia mahdollisuuksia ilmaista itseään.